—Lönnrot sen varmaankin hyväksyy! huudahti Robert.
—Pelkään, että Snellman sanoo: »Se on kaunis ajatus, kaunis ajatus, mutta se häilyy ilmassa, häilyy ilmassa.»
Tytöt loukkaantuivat siitä, että Risto matki Snellmannin ääntä ja hänen puhetapaansa, ja he kääntyivät pois. Robert ja Lauri tahtoivat yhä vakuuttaa Ristoa:
—Kansa on sen käsittävä! Se on omansa tunteva ja ymmärtävä!
—Tietysti! Aivan varmaan!
—Kansa ei käsitä muuta kuin realiteetteja, kouraan tuntuvaa käytännöllistä ohjausta ja avustusta oikeuksiensa saavuttamiseksi— sinne Snellmankin tähtää. Kansa tahtoo ennen muuta vapautua vieraskielisen virkamiehistön sorrosta, se tahtoo…
—Niin, niin, mutta eihän Anteronkaan aate sitä estä—
—Ei saa turhia hapuilla ja haaveilla, täytyy keskittyä…
Mutta ei Risto saanut heitä vakuutetuksi… Samassa alkoi kuulua melua sillalta, huutoja ja kirkumista.
—Kas niin, nyt se on taas käymässä! Eipähän mennyt tämäkään juhannus ilman ikävyyksiä, huokasi Kaarina.