Mistä tuo savu tulevi? Kylän ei kaskien ky'östä; Soan on saartavan savua, Uuniraunion utuja, Talma Laurin tappelusta, Jälki kaupungin katovan.
Risti-isä riistelijä, Tuo on kaunis kastelija, Meille pani painajan povehen, Tuhon Taaran tammistohon. Salakäärme saksalainen, Sisiliskonen sileä, Meiät orjiksi iesti, Raastoi rautarahkehisin.
Ei ole rusko iltaruskon, So'an on tulipunia, Puna kauhean kapinan, Puna veljien verestä, Joka hyytyi taivahille, Pilvet paltehin pitenti. Siitä säikkyi iltatähti, Koi kovasti kohkauntui, Kuunkin kulmat kalpenivat.
(Neussin kansanrunokokoelma. H. Ojansuun suomennos.)
Ylläolevan runon on laulanut Vironmaan viimeinen kiertelevä runoniekka ja kanteleen soittaja, joka kuoli noin v:na 1812. J. Krohn arvelee, että siinä muistot useammista hänen kansaansa kohdanneista vaikeista rasituksista ovat sekaantuneet yhteen. Siinä on nimittäin kuvaus saksalaisten valloituksesta, venäläisten hävitysretkistä sekä viimein Viron kansan orjuuttamisesta muutamien epäonnistuneiden kapinanyritysten jälkeen. Huomattava on, että kaikissa virolaisissa sotarunoissa aina puhutaan suomalaisten avusta, jotka myös vuonna 1343 viimeisen suuren virolaiskapinan aikana olivat tulossa, vaan saapuivat liian myöhään. Muuten haetaan tässä runossa vielä apumiehiä Turjanmaalta ja Voittomaalta ("Voidomaalta"), joka jälkimäinen kenties voisi tarkoittaa Gotlandia (vanhoissa suomalaisissa kirjoissa Voionmaa). Koeru ja Poltsamaa ovat paikkakuntia Tarton puolella.
ASSAMALAN TAPPELU.
Vallitsijamme väkevä, Kurjat on viestit vieremässä, Tuskapäivät tunkemassa! Näimme aalloilla alukset, Ve'en harjalla venehet Pohjan puolesta tulevan. Yön hämärä ystävänä Maalle laskivat lähetit Kavalasti katsomahan, Nurkkiamme nuuskimahan. Tuosta tiesit mei'än miehet, Tuosta tarkkamme tajusit, Poiat aimot arvasivat: Sota saapi soutamahan, Vainon vankkuri ajolle, Käy Viroa viiltämähän, Järvenmaata jäytämähän, Onneamme ottamahan, Kurjuutta kulettamahan. Tänne soutavat sataisin, Tulla tuiskuvat tuhansin Päälle vaivaisen Viromme.
Vironrannan vanhimmalta Käsky tuli poialle Kalevin, Kuulumat kuninkahalle, Kuink' on vaino kulkemassa, Sota tielle suorimassa. Tuoja tuon sotasanoman Sanan lausui, noin nimesi, Pahat tietonsa pakisi: "Kuningas, Kalevinpoika, Emo, peittäös perettä, Piilottele pienokaiset Loukeroihin, koukeroihin, Paatten paksujen koloihin! Taatto, turvaksi tukeva, Käykösi sotakeolle!
Vaara paisuvi pahaksi, Hätäpäivä häijymmäksi. Sanan tuo vartiat vesien: 'Suursaarell' on suuret laivat, Tytärsaarella tukevat, Lavansaarella laveat; Niissä soutavat sotijat, Ankarasti airoavat. Lotjat vierasta väkeä Vironmaalle vierittävät. Siin' on kaulan katkojia, Riistäjiä, raastajia'.
Vaimot voihkavat sopissa, Tytöt tyrskivät kujilla, Vanhat vaivaiset vajoissa, Lapset laioilla lepikon, Karjalaiset koivikossa, Paimen tammikon takana. Suuri on surkeus Virossa! Tuossa ompi leino leski, Itku silmissä iloton, Mure mielensä murenti, Surmanpelko suunsa sulki. Nuoret miehetkin masenit, Posket kalpenit pelosta. Mies ei nainut naljattele, Laske leikkiä lyhintä. Pelko polki miesten mielen, Kammo kahlitsi inehmot.