Neuvoja ja apua saadakseen lähetti hän sentähden paavin luo salaisesti sanansaattajan, veljensä Theodorikin. Kun tämä näki, ett'ei hän voisi päästä maasta, teki hän hurskaalla petoksella tyhjäksi liiviläisten vehkeet: hän ratsasti hevosen selässä, pukeutuneena papilliseen pukuunsa, mukanaan rukouskirja ja pyhävesi, niinkuin olisi hän ollut matkalla sairaan luo, sanoen sen matkansa syyksi vastaantulijoille, kun ne sitä kysyivät. Niin hän pääsi onnellisesti maasta ja saapui vihdoin pyhän isän luo. Kun pyhä isä nyt kuuli kastettujen lukumäärän, oli hän sitä mieltä, ett'ei niitä olisi jätettävä oman onnensa nojaan ja sääsi, että heidät oli pakotettava pysymään uskossa, jonka he vapaaehtoisesti olivat ottaneet. Ja sitten hän lupasi kaikkien syntien anteeksiannon niille, jotka tämän esikoiskirkon eloon herättämiseksi ottaisivat ristin ja lähtisivät sinne ristiretkelle.
Lähtiessään vielä erään toisen kerran Saksanmaalle otti veli Theodorik mukaansa liiviläisen Kaupon, joka oli jonkunlainen Toreidan liiviläisten kuningas tai vanhin. Ollessaan kerran haavoittunut oli hän pyytänyt veli Theodorikilta apua ja luvannut, jos paranisi, kastattaa itsensä. Veli oli valmistanut yrttejä, tuntematta kuitenkaan niiden vaikutusta, mutta samalla huutanut avukseen Herran nimeä ja tehnyt hänet terveeksi sekä ruumiin että myös sielun puolesta, kastaen hänet. Ja kun he olivat vaeltaneet kautta suurimman osan Saksanmaata, vei hän hänet viimein aina Roomaan saakka ja esitti hänet apostoliselle isälle. Ja apostolinen isä otti hänet erittäin ystävällisesti vastaan ja suuteli häntä. Ja kun hän oli häneltä kysellyt kaikenmoista Liivinmaalla asuvien kansojen oloista, lausui hän Jumalalle hartaat kiitoksensa liivinkansan kääntymisestä. Muutamien päivien kuluttua antoi korkea-arvoinen paavi Innocentius Kaupolle lahjoja, nimittäin sata kultaguldenia, ja kun tämä lähti paluumatkalle Saksaan, heitti hän hänelle rakkaat hyvästit ja siunasi hänet ja lähetti Liivinmaan piispalle Theodorikin mukana raamatun, joka oli kirjoitettu autuaan paavi Gregoriuksen omalla kädellä.
MEINHARDIN JÄLKELÄINEN PIISPA BERTOLD KÄRSII MARTTYYRIKUOLEMAN.
(Ote Henrik Lättiläisen kronikasta.)
Meinhard kuoli ja hänen jälkeläisekseen Liivinmaan toiseksi piispaksi tuli Bertold, Hannoverissa olevan Lokkumin luostarin apotti. Hän matkusti aluksi Liivinmaalle ilman sotajoukkoa, uskoen itsensä Herran haltuun, koettamaan siellä onneansa; saapui Ykskylään ja kutsui luoksensa kirkkotaloon kaikki maan etevimmät miehet, sekä kristityt että pakanat, koetti voittaa heidät puolelleen tarjoamalla heille ruokaa, juomaa ja lahjoja, ja sanoi saapuneensa heidän pyynnöstään ja perineensä edeltäjänsä kaikki oikeudet. Ensin olivat he olevinaan hänelle suosiollisia. Mutta kun Holmen saaren kirkkomaata vihittiin, keskustelivat liiviläiset (joilla oli tapana polttaa vainajansa ja joiden tapoja tämä toimitus loukkasi), polttaisivatko he hänet hänen kirkkoonsa vai löisivätkö he hänet kuoliaaksi tai hukuttaisivatko he hänet. He arvelivat, että maassa vallitseva köyhyys oli seurauksena siitä, että Bertold oli tullut heidän maahansa.
Huomattuaan tällaisia olevan tekeillä lähti hän salaa laivoille ja palasi takaisin Gottlantiin, purjehti sieltä Saksaan ja paavin luo.
Koottuansa sotajoukon palasi hän sen kanssa Liivinmaalle (1198) ja kulki maata myöten Väinäjoen pohjoispuolitse Holmen linnan kohdalle. Siitä lähetti hän vettä myöten sanansaattajan linnaan kysymään tahtoisivatko he suostua uskoon ja siinä pysyä. He huusivat, ett'eivät he tahdo tunnustaa uskoa eikä siinä pysyä. Kun piispalla valitettavasti ei ollut laivoja mukanaan, ei hän mahtanut heille mitään. Hän kääntyi siis sotajoukkoineen takaisin ja asettui vastaisen Riian kaupungin paikalle neuvottelemaan väkensä kanssa, mitä nyt olisi tehtävä.
Samaan aikaan kokoontuivat häntä vastaan kaikki liiviläiset ja asettivat leirinsä Riian mäelle, valmiina taisteluun. He lähettivät nyt puolestaan lähetystön kysymään piispalta, mistä syystä hän oli sotajoukolla heitä lähestynyt. Piispa vastasi: "Siitä syystä, että, niinkuin koirat oksennukselleen, olette palanneet uskosta pakanuuteen." Siihen vastasivat liiviläiset: "Tämän syyn me tulemme poistamaan. Palaa sinä, laskettuasi sotilaat kotiinsa, seuralaistesi kanssa tänne, pakota ne, jotka ovat uskoon suostuneet, siinä pysymään ja houkuttele muut siihen rakkaudella eläkä väkivallalla." Piispa vaati nyt heiltä ylimysten poikia panttivangeiksi. Ensin kieltäytyivät he niitä antamasta mutta suostuivat sitten. Sillaikaa kun panttivankeja haettiin, tehtiin lyhyt aselepo, jonka merkiksi sotajoukot lähettivät toisilleen heittokeihäitä. Tämän aselevon aikana surmattiin useita saksalaisia, jotka etsivät rehua hevosilleen. Kun piispa tämän näki, lähetti hän heidät takaisin ja peruutti aselevon.
Taistelu alkoi. Liiviläiset huusivat ja löivät pakanallisen tavan mukaan aseitansa yhteen; toisaalta varustautuivat saksalaisten joukot taisteluun ja tekivät yhtäkkiä hyökkäyksen pakanoita vastaan. Liiviläiset pakenivat. Nopean hevosensa vuoksi, jota hän huonosti ohjasi, joutui piispa pakenevien keskelle. Kaksi miestä tarttui häneen kiinni ja kolmas, Ymaut niminen, lävisti hänet takaapäin keihäällään, toiset repivät hänet kappaleiksi.
Kun liiviläiset pelkäsivät, että sotajoukko ajaisi heitä takaa, pakenivat he ja pyysivät rauhaa ja kutsuivat pappeja luoksensa. Ensimäisenä päivänä kastettiin Holmen saarella viisikymmentä, toisena Ykskylässä noin sata. He ottivat pappeja linnoihinsa ja lupasivat maksaa niiden elatukseksi määrätyn summan viljaa jokaiselta auranalalta. Kun sotajoukko tämän näki, rauhoittui se ja valmistautui paluumatkalle.