Mutta tuskin oli tuuli kantanut purjeet näkymättömiin, niin katso, petolliset liiviläiset astuivat ulos saunoistansa, valelivat itseänsä Väinäjoen vedellä ja puhuivat: "Tässä toimitamme nyt kasteveden ynnä kristinuskon taas pois virran vedellä ja vapautamme itsemme ottamastamme uskosta, jonka panemme poistuvain saksalaisten mukana menemään vieraalle maalle."
Ennen lähtöään olivat saksalaiset erään puun oksaan leikanneet ihmisen pään kuvan; kun liiviläiset luulivat sitä saksalaisten jumalaksi ja uskoivat, että nämä sen avulla tuottivat heille tulvia ja tauteja, keittivät he tapansa mukaan simaa, juhlivat ja neuvottelivat, ottivat kuvan puusta, köyttivät puita lautaksi ja asettivat kuvan sen päälle ja panivat sen menemään saksalaisten jälessä meren yli Gottlantia kohti arvellen siten pääsevänsä kristinuskostakin.
Kuukauden kuluttua (syksyllä 1198) rikkoivat liiviläiset rauhan, vangitsivat ja pitelivät pahoin kristittyjä miehiä ja anastivat viekkaudella ja mielivaltaisesti heidän tavaransa. Kun he hävittivät heidän hevosensa, jäivät heidän peltonsa viljelemättä, josta kirkko kärsi noin kahdensadan markan vahingon. Ykskylän papisto pakeni silloin Holmen saarelle eikä tiennyt, millä tavoin ja mihin pelastuisi. Seuraavan paaston aikana (v. 1199) kokoontuivat liiviläiset yhteen ja päättivät, että jokainen pappi, joka pääsiäisen jälkeen tavattaisiin heidän maassaan, olisi surmattava. Sentähden lähtivät papit Saksaan, sekä kuolemaa peläten että myös hakeakseen itselleen uuden paimenen. Samalla tavalla uhkasivat liiviläiset myöskin kauppiaita, jotka olivat jääneet maahan; mutta kauppiaat antoivat vanhimmille lahjoja ja pelastivat siten henkensä.
ALBERT PIISPA TÖRMÄÄ SAARENMAAN VIROLAISTEN KANSSA YHTEEN VISBYSSÄ.
(Ote Henrik Lättiläisen kronikasta.)
Herran vuonna 1198 vihittiin korkeasti kunnioitettava Bremenin kaniikki Albert Liivinmaan piispaksi. Piispautensa viidentenä vuotena palasi Albert piispa taas Liivinmaalle Saksasta, useitten ristisoturien seuraamana. Saavuttuaan Listeriin, joka on Tanskan kuningaskuntaan kuuluva maakunta (lähellä nykyistä Blekingeä), tapasi hän siellä pakanallisia virolaisia, jotka olivat saapuneet kuudellatoista laivalla Saarenmaasta. He olivat juuri polttaneet erään kirkon, surmanneet ihmisiä ja ottaneet muutamia vangeiksi, hävittäneet maata, vieneet pois kirkonkellot ja muut kalut, juuri niinkuin pakanalliset virolaiset sekä kuurilaiset olivat sitä ennenkin tottuneet tekemään Tanskan kuningaskunnassa ja Ruotsissa. Silloin tarttuivat ristisoturit aseihin, kostaakseen kristittyjen häviön. Mutta kun pakanat saivat kuulla, että ristisoturit olivat matkalla Riikaan, niin päästivät he suuressa pelossaan sen valheen, että he muka olivat tehneet rauhan riikalaisten kristittyjen kanssa. Kun kristityt uskoivat heidän puheensa todeksi, pääsivät he kyllä tällä kertaa heidän käsistään, mutta joutuivat kuitenkin, hyötymättä mitään viekkaudestaan, samaan verkkoon, minkä olivat heille virittäneet.
Ristisoturit saapuivat Jumalan johdolla terveinä ja vahingoittumattomina Visbyhyn ja sekä kaupungin porvarit että siellä olevat vieraat kauppiaat ottivat heidät iloisesti vastaan. Muutamia päiviä myöhemmin saapuivat sinne virolaisetkin kaikkine ryöstösaaliineen. Ja kun ristisoturit näkivät heidän tulevan, moittivat he porvareita ja kauppiaita siitä, että he sallivat kristinuskon vihollisten rauhassa kulkea satamansa ohi. Kun nämä vitkastelivat ja näyttivät haluavan elää rauhassa heidän kanssaan, menivät ristisoturit piispansa luo ja pyysivät lupaa saada käydä taisteluun heitä vastaan. Piispa koetti kuitenkin saada heitä luopumaan aikeestaan, osaksi koska taistelu voisi käydä heille hyvinkin vaaralliseksi, osaksi koska pakanain vallassa oleva Liivinmaan kirkko odotti heidän tuloaan ja tarvitsi avukseen kaikki heidän voimansa. Nämä eivät kuitenkaan luopuneet aikeestaan eivätkä epäilleet Jumalan vanhurskautta, vaan pyysivät pyytämistään, että piispa suostuisi heidän vaatimukseensa ja lukisi heille tämän syntien anteeksiannoksi. Kun piispa huomasi heidän horjumattomuutensa, suostui hän siihen, mitä he tahtoivat ja luki heille heidän syntiensä anteeksiannoksi sen, että he tahtoivat miehuullisesti taistella pakanoita vastaan. Näin hehkuivat siis ristisoturit intoa miehuullisesti taistellakseen Kristuksen nimen puolesta, ja aseihinsa mahtavasti varustautuneina panivat he laivansa nopeasti kuntoon.
Kun virolaiset sen näkivät, luulivat he, viemällä kahdeksan rosvolaivaa toisista vähän erilleen, voivansa sulkea ristisoturit keskeensä ja siten valloittaa heidän laivansa. Saksalaiset hyökkäsivät nyt raivokkaasti heidän kimppuunsa, nousivat kahteen rosvolaivaan; ja kun olivat surmanneet kuusikymmentä miestä, veivät he nämä laivat, joissa oli kirkon kelloja, pappien pukuja ja vangituita kristityitä, Visbyn kaupunkiin. Kolmanteen rosvolaivaan juoksi eräs voimiltaan väkevä saksalainen; hän puristaa molemmin käsin paljastettua miekkaansa, iskee joka taholle ja kaataa kolmattakymmentä vihollista. Hänen tässä verilöylyssä yli voimainsa riehuessaan, nostavat eloon jääneet kahdeksan miestä purjeen, niin että, kun tuuli purjeita pullistaa, tämä mies viedään vangiksi ja surmataan, kun kaikki vihollisen laivat ovat kokoontuneet. Kun tuon laivan väki oli supistunut näin vähäksi, poltettiin se.
Kun kaikki tämä oli näin kunniakkaasti toimitettu, kiittivät ristisoturit kaikkivaltiasta Jumalaa hänen heille suomastaan voitosta ja piispa lähetti vapautetut kristityt ynnä pakanain tanskalaisilta anastamat tavarat takaisin korkea-arvoiselle Lundin arkkipiispalle, herra Andreaalle.
Nyt eivät ristisoturit halunneet viipyä kauvemmin Visbyssä, vaan jatkoivat matkaansa ja saapuivat Riikaan. Heidän tulostaan riemastuivat kovin sekä Riian porvarit että muut, jotka siellä olivat, ja lähtivät heitä vastaan ja ottivat pyhäin kuvia edessään kantaen kunnioittaen vastaan sekä piispan että koko hänen seurueensa.