Kotiseutu 1910. — S. Paulaharjun muistiinpano.
KRISTINUSKON SARASTUS
PIISPA HENRIKIN SURMA.
Kaksi oli pyheä miestä, Kaksi kansan ruhtinasta, Ristiveljeä jaloa, Yksi kasvoi Ruotsin maalla, Toinen maalla vierahalla. Lapsi maalta vierahalta, Se oli herra Henterikki, Se kuin Ruotsissa yleni, Se oli Eerikki ritari, Ruotsin kuuluisa kuningas.
Sanoi herra Henterikki Eerikille veljellensä: "Läkkämme Hämehen maahan, Maahan ristimättömähän, Paikkahan papittomahan, Kivikirkkoja teettämähän, Kappeleita rakentamahan."
Sanoi Eerikki kuningas Henrikille veljellensä:
"Paljo on sinne mennehiä, Ei paljon palannehia. Entä on järvet jäätymättä, Sulana joki kovera."
Sanoi herra Henterikki Eerikille veljellensä: "Toki lähden, en totelle. Jos minä tapettanehe, Toinen jäänevi jälelle. Kyllä kierrän Kiulon järven, Ympäri joki koveran."
Sitten herra Henterikki Sanoin lausui, suin puheli: "Pilttiseni, pienoiseni, Vantti vaaksan korkuhinen! Ota korjani kodasta, Pane korja kohallensa, Perällensä pieni kirja, Anturoillensa aseta. Ota ohrilta oroinen, Iduilta isolihainen, Aisat tammiset aseta, Ohjat suoniset ojenna, Pane ränget mursunluiset, Valjahat majavanluiset Harmon kaulan kahdenpuolen."
Niin kohta ajohon lähti, Ajoi tietä, matkaeli, Kaksi päiveä keväistä, Kaksi yötä järjestänsä.