— Minä odotan tänne kansaa, sanoi vanha kaniikki.
— Odotat, sanoi piispa, siis et muista, mitä olen määrännyt?
Vanhus vaikeni, katsoi vain kivipermantoon ja kädessään vielä oleva kynttilän sytyttäjä putosi maahan.
— Jumala on meitä rangaissut hirmuisella kuolemantaudilla, joka riistää toisen uhrin toisensa jälkeen, jatkoi piispa. Linnanherran kanssa olemme määränneet, että kaikki lika ja roska on kaupungissa poltettava, että suurinta puhtautta on pidettävä ja että sairaat ovat eroitettavat terveistä. Ainoastaan näin voimme pelastaa ihmiset hirmukuolemasta. Kirkko on määrätty suljettavaksi ja ihmisiä käsketty kääntymään pyhien puoleen kodeissaan. Oletko kaiken tämän unhottanut?
— En, herrani ja esimieheni, sanoi kaniikki hiljaa ja nöyrästi, mutta minä olen säälinyt heitä ja vastoin tahtoasi luvannut avata heille kirkon, jotta he saisivat anoa apua Pyhältä Henrikiltä. Sinä sanoit meneväsi Koroisiin piispantaloon. Minä en tiennyt sinun olevan täällä.
— Sinä olet rikkonut kirkon asettamat säännöt; tiedät siis, että siitä sinua kohtaa rangaistus, sanoi piispa kiivaasti.
— Minä tiedän sen ja olen valmis ottamaan sen vastaan.
— Miksi siis tämän kaiken tahdoit tehdä?
— Johan minä sen sanoin sinulle, vastasi kaniikki lempeästi, ja tällä kertaa uskaltaen katsoa kirkkailla harmailla silmillään piispaan, — minä säälin heitä, noita kuolevia ja pelastustaan etsiviä. Minun herrani ja esimieheni, elä suutu minuun siitä, ett'en ole voinut nähdä kaikkia samoilla silmillä kuin sinä. Katsohan, ihminen voi pelastaa ruumiinsa ja kuitenkin pysyä sairaana, ell'ei hänellä ole uskoa. Hän voi kuolla ja kuitenkin elää iankaikkisesti, jos hänellä on usko. Sinä olet tahtonut estää heitä pääsemästä kirkkoon, jossa heidän uskonsa saisi uutta voimaa. Minä olen sinun halpa palvelijasi ja sinä olet minun herrani ja piispani, jonka kirkko on esimiehekseni asettanut, mutta kuule kuitenkin minua, joka jo olen lähellä ihmisijän suurta rajaa ja joka ikävöitsen herrani ja jumalani luo. Paljon olet sinä tässä maassa tehnyt, jotta herran temppeli kaunistuisi ja sen kautta jumalan iankaikkinen kunnia loistoonsa tulisi, paljon olet saanut kunniaa siitä, että Birgitta rouva, jonka asioissa juuri hiljattain olit pyhän isän luona Avignonissa, sinua ystävyydellään kunnioittaa. Olethan hänessä nähnyt, mitä suuri usko saa aikaan ja kuinka jumala häntä on armoittanut antaessaan hänelle unessa ilmestyksiä. Ymmärrä nyt näitä halpoja olentoja, jotka hädässään tahtovat paeta jumalan luo ja etsivät turvaansa Herran huoneessa Pyhän Henrikin lippaan luona.
— Taitavasti osaat, Henricus Tempil, sanasi asettaa, lausui piispa, ja ovelasti riistät vastustuksen minun käsistäni. Mutta kuitenkin täytyy meidän tässä asiassa toimia toisin kuin nyt ajattelet. Katso tautia, joka maata vitsoo, seuraa, miten se leviää, niin näet, että lopetat koko kaupungin, jos päästät ihmiset kirkkoon. Jokainen, joka lähestyy tällaista sairasta, saa itse taudin, jokainen, joka koskettaa esineeseen, mikä tällaisella kuolleella on ollut, näkee ruumiinsa kohta täyttyvän paiseilla ja kuoleman leimanneen hänetkin. Asetu kirkon portaille, vihmo heitä pyhällä vedellä, jotta kansa saisi lohdutuksensa, mutta elä päästä heitä Herran huoneeseen, sillä täällä he kaikki saavat kuoleman.