Eräänä aamuna, kun taas päivän valetessa palasin kotiini, istui hän verannan rappusilla minua odottamassa. Joku oli kai nähnyt minun liikkuvan öillä ja käynyt kantelemassa.
—Mistä sinä tulet? ärjäisi hän ankaralla äänellä.
—En mistään … ongelta minä…
—Sinä valehtelet … olet ollut yöjalassa.
—Kuka sen on sanonut?
—Vieläkö julkeat kieltää! Sinä olet huonoilla jälillä, poika … mutta varo itseäsi, jos tahdot säästää nahkaasi! Mitä sinä toissa yönä teit siellä Rantalan piian aitassa…
—Rantalan piian aitassa?
—Sinut on nähty sieltä lähtevän keskellä yötä… Eikö se ole totta?
—Totta se on… Mutta ei siinä ole sen pahempaa.
Minä seisoin isäni edessä sillä mielellä kuin olisin tahtonut sanoa:
»Lyö, jos haluttaa!»