Hän on kuin nyljetty hylje siinä, missä hän seisoo jäisen suihkun alla. Mutta siitä tulee liian hitaasti ja vähän vettä, piian täytyy täyttää kaksi sankoa, kiivetä lauteille ja valaa ne sieltä hänen niskaansa.
Nyt ovat hänen mielestään enimmät hiet irtauneet ruumiista, ja hän nousee takaisin lauteille.
—Pesetä sinä itsesi sill'aikaa, kun minä täällä vielä vähän lämmittelen.
—Eikö voisi avata peltiä?
—Elä helvetissä laske lämmintä pellolle … jumalan viljaa se on lämminkin, tiemmä.
—Pestäänkö herran pää?
—Pestään.
—Odotahan vähän, Ville … menkää, Miina, noutamaan pullo olutta … janottaa vähän … että pääsisi tässä taas vähän hikoilemisen alkuun.
Istuen lauteitten reunalla juo hän yhdellä siemauksella kaksi lasia ja lahjoittaa loput jalomielisesti saunapiialle.
Sill'aikaa kun minua pestään, loikoo hän siellä liikkumatonna ja puhaltaa vain silloin tällöin pitkän, mahtavan päristyksen sieraimistaan. Mitä hän miettineekään, mutta nerolta hän minusta tuntuu omaan itseeni verraten, jättiläisnerolta kaikkien saunanerojen joukossa. Jos oli suomalaisilla saunajumala, jos oli heillä löylynhaltija, jota palvelivat, niin tuommoinen mahtoi hän olla.