Niinkuin jo sanoin, on hän suorittanut tutkintonsa ja palvelee ylimääräisenä senaatissa. Hänen elämänsä tavat eivät ole ollenkaan muuttuneet. Luentojen sijaan on vain tullut virasto.
Hän tulee vastaani Esplanadilla joka päivä noin kello kolmen tienoissa. Tahtoisin kuvata hänen ulkomuotonsa, mutta ainoa, minkä voi hänen kasvoistaan sanoa, on, että ne ovat monen mielestä kauniitkin. Niissä on tuota »pulskan pojan» kauneutta yleensä, mutta piirteissä ei ole ainoatakaan vivahdusta, josta voisi sanoa, että ne häntä kuvaavat. Samoin ei hänen harmaansinisissä silmissään ole yhtään loistetta, joka näyttäisi kuvastavan jotain omaa hänen sisällään olevaa ajatusta tai tunnetta. Hänen pukunsa on virheetön ja muodinmukainen, ja hän kantaa sen hyvin, mutta sen kuosi on räätälin kuosi. Hänen omaa makuaan ei siinä ilmaannu muuta kuin tämän maun puute. Näkyy, että hän tilatessaan on antanut määräyksen, että vaatteus on tehtävä samanlaiseksi kuin se on—kaikilla muillakin. Nutussa ja päällystakissa on tietysti silkkirinnukset.
Kaikesta päättäen on hän menevä pitkälle maailmassa. Suomalainen puolue kaipaa miehiä, jotka voivat ulkomuodollaankin edustaa. Meillä on kyllä originaaleja, on spesialisteja ja etenkin on meillä paljon aatteen miehiä. Mutta meiltä puuttuu noita »mallikelpoisia», hyvin hoidetuita ja hyvin harjatuita nuoria miehiä, joita ruotsalaisella puolueella on joka paikkaan pistää. Sentähden ei tule kulumaan kauan, ennenkuin Mauritz Ahlfelt on Pohjois-Esplanadikadun käytävältä siirtyvä »finnspongille».
Hän tulee samaan hyvän viran ja hyvät tulot, joita lisää varakkaan vaimon perintö. Ajan ollen asetetaan hänet valtiopäivämiesehdokkaaksi Helsingistä ja ajetaan yksissä voimin läpi jostain maaseutukaupungista.
Mahdollista on, että hänen senaattoriunelmansakin tulevat toteutumaan.
Sillä hän on ruvennut joutoaikoinaan opiskelemaan venäjänkieltä.
HÄÄPÄIVÄNÄ.
Eräällä aviomiehellä on tapana kirjoittaa päiväkirjaa kaikista vivahduksista, joita hän huomaa tunteissaan. Se on omituinen kokoelma sydämen salaisuuksia. Tavallisesti hän tekee muistiinpanonsa illalla, kun kaikki muut talossa ovat menneet levolle ja hän yksin työskentelee huoneessaan. Sattumalta on tarjoutunut tilaisuus siitä seuraavien lehtien julkaisemiseen:
6 p:nä marrask. 90.
Minä melkein luulen, että sinua taas rakastan, pitkien aikojen perästä. Tänään tuolla tanssiaisissa rintani oikein lämpeni ja sydämeni on yhä vieläkin täyteläisempi kuin tavallisesti. Olisin kovin onnellinen, jos tietäisin, että tätä kestää tai että ainakin tällaiset mielentilat tuon tuostakin uudistuvat.
Siitä on nyt juuri viisi vuotta, kun vietimme häämme. Avioliittomme on jo muodostunut jotenkin tavalliseksi, ja yhdyselämämme on yksitoikkoista ja ikävää. Me emme ole koskaan sanoneet pahaa sanaa toisillemme, mutta emme pitkään aikaan hyvääkään. Ei sada, ei myrskyä, mutta ei repeä aurinkokaan harmaasta pilvestään. Meitä ei erota erimielisyydet eikä riidat, mutta ei meitä myöskään mikään lähennä toisiimme, ei lapsetkaan, joita meillä ei ole. Me elämme kodissamme kuin kaksi tyynessä lammikossa kelluvaa ruuhta, jotka ainoastaan sattumalta koskettavat toisiaan.