Ja kun hän päästi heidät irralleen, niin he ylistivät ihmistä kaikkialla, kertoivat kaikille tovereilleen, kuinka hän oli jalomielinen ja laupias, ja houkuttelivat heitä taipumaan hänen valtansa alle. Ne, jotka tottelivat, tulivat hänen luokseen ja taipuivat hänen ikeensä alle, saivat armon ihmisen edessä, ja niitä sanoi hän kaikkia »omiksi lampaikseen». Mutta toisia, jotka eivät ottaneet kääntyäkseen eivätkä ihmisen orjuuden alle alistuakseen, sanoi hän »susikseen».
Ja niitä vainoo ihminen vieläkin, niitä varten teroittaa hän nuolensa, jännittää jousensa ja ampuu silloin, kun he sitä kaikista vähimmin aavistavat. Eikä hän lakkaa, ennenkuin saa ne sukupuuttoon hävitetyksi, ja siinä ovat kesytetyt eläimet hänelle avullisina.
Usein kiukustuttaa ihmistä kesyttömien eläinten vastarinta. Mutta hän on kuitenkin tyytyväinen siitä, että hekin häntä pelkäävät, tunnustavat hänen valtansa ja tietävät, että hän on heitä korkeampi, väkevämpi ja voimallisempi.
PIENEHKÖ, PYÖREÄ, PEHMEÄHKÖ…
Olette ehkä tulleet huomanneeksi, että meillä virkoihin, tärkeihin tehtäviin ja yleensä kaikenlaisiin suurempiin luottamustoimiin kernaasti asetetaan miehiä, jotka eroavat muista erään pienen, hauskan omituisuuden kautta. Se tavataan melkein jokaisella, joka on saavuttanut vähänkään huomattavamman yhteiskunnallisen tai valtiollisen aseman. Ilmiö on niin yleinen, ettei sitä juuri voi sattuman oikuksikaan sanoa. Olen tehnyt silmämääräisiä tutkimuksia useilta elämän eri aloilta ja tullut tosiasioita vertaillessani siihen tulokseen, että vasta sitten, kun kansalainen voi tähän hankkimaansa tuntomerkkiin viitata, hänellä on mahdollisuus saavuttaa se päämäärä, mihin hän pyrkii. Saattaahan tosin tapahtua, että notkea selkä, kumarat hartiat tai erityisesti etevät luonnonlahjatkin voivat tulla kysymykseen, mutta poikkeuksena se kuitenkin on yleisestä säännöstä pidettävä. Ja yleinen sääntö on se, että hakijalla, jos hän tahtoo varmasti tulla huomioon otetuksi, tulee olla rinnan alla tuollainen … jonkunlainen … kuinka sanoisin … tuo tuollainen pienehkö, pyöreä, pehmeähkö…
Eräässä pitäjässä oli tuonnoittain kirkkoherran vaali. Ehdokkaita oli kolme, kaikki yhtä lahjakkaita, ei kukaan toistaan etevämpi. Miesten kesken oli pitkiä puheita ja tuumailuja siitä, kenelle äänet annettaisiin. Sanoi sitten eräs arvokas isäntä:—»Huutakaapa, ketä huudatte, minä huudan Huukperiä!»—»Minkä tähden juuri Huukperiä huudat?»—»Sentähden, että se on niitä muita kahta hyötyvämmän näköinen. Sehän tuo jaksanee saarnata, kun on mistä saarnaa. Tynnyri on minusta parempi kuin tyhjä säkki.» Ja Huukperi sai enimmät äänet, eikä ole katumista ollutkaan.
Pienessä kaupungissa oli pormestarin vaali. Oli niitä ehdolla jos jonkinlaisia, pieniä jos suuriakin miehiä. Mutta ei ollut kuin yksi ainoa pulloposkinen, pyöreävartaloinen, pehmeämuotoinen.—»Sehän tuo jaksanee oikeutta istua, kun on, minkä päällä istuu», sanottiin, ja hän sai viran.
Mutta kun muutamaan kuntaan tuli uusi kansakoulunopettaja—hänet valittiin paperiensa mukaan, miestä itseään näkemättä, niinkuin noissa vaaleissa valitettavasti vielä usein tapahtuu—niin pudistelivat johtokunnan ukot päätään ja tuumasivat:—»Eihän tuo ole minkään näköinen, kovinpa on kuikelo ja laiha.» Eikä heidän mielestään kansanopetus ollut ollenkaan oikeissa käsissä.
Ja samanlaiset näkökohdat tulevat selvästi näkyviin sellaisissakin virkanimityksissä, joihin kansa ei pääse suoranaisesti vaikuttamaan. Sillä »kansan terve järki» on onneksi säilynyt turmeltumattomana niissä miehissä, joille se on antanut onnensa ohjakset.
Kun ummistan silmäni ja loihdin eteeni rivissä seisomaan kaikki ne nimismiehet, tuomarit, kruununvoudit ja monet muut, jotka minun on onni ja kunnia tuntea, niin enpä näe montakaan, joka ei mittaa täyttäisi. Koulunopettajat, joita Jupiter vihaa, ovat tosin poikkeuksena, mutta se riippuu erityisistä asianhaaroista eikä riko yleistä sääntöä, jota se päinvastoin vahvistaa.