He puhelivat siitä yhä nousevalla ihastuksella, antoivat kukin vapautuneiden ajatustensa liihoitella sen ympärillä niinkuin nuo keveät kalatiirat, jotka lakkaamatta heidän ylitsensä lentelivät.
—Oletko nyt tyytyväinen, ettemme palanneet kaupunkiin ja että puoliväkisinkin toin sinut tänne mukaani?
—Olen, olen!
* * * * *
Aurinko laski, meri oli tyyntynyt, ja hiljainen kohina kuului vain hämärästä merestä aaltojen murtuessa kareja vastaan.
—Hyvää yötä sitten! Minä menen nyt kajuttaan nukkumaan.
—Entä minä?
—Sinä saat vartioida aarrettasi tässä lämpöisellä kalliolla, johon valmistan sinulle tilan.
Ja hän meni venheeseen, katosi kannen alle ja heitti sieltä tyynyn ja villaiset vaipat rannalle.
—Enkö minäkin saa tulla sinne? Enkö saa?