Mustalainen alkoi aukoa solmuja päälaeltaan, ja silloin paljastui verinen, kovin pahasti turvonnut poski.
—Anna, kun katsotaan … käänny tänne päivää vasten, että näen…
Mustalainen asettui voihkaen ja vikisten päivää vasten. Seppä väänti rautanaulalla auki hänen leukaluunsa.
—Siinähän on madon syömä iso kolo perimmäisessä hampaassa. Onko sitä ennen pakottanut?
Ja puukkonsa kärellä seppä sitä kolkutteli. Mustalainen seisoi suorana kuin patsas, silmät jäykkinä päässä. Hän koetti sopertaa jotain, mutta me emme siitä mitään ymmärtäneet. Hänen kasvoistaan kuitenkin näkyi, että hän jo toivoi apua, ja hän antoi irvistelemättä sepän askaroida. suussaan. Me olimme lakanneet liehtomasta ja katsoimme mekin mustalaisen suuhun sen, minkä yletimme.
—Eikö jo tunnu helpottavan?…
—Vähän helpottaa … ei enää niin revi kuin taannoin … vaan kohta se taas alkaa uudelleen … voi, hyvä mies, tee kerralla terve…!
—Pitäisikö se nyt heti paikalla parantaa?
—Paranna paikalla, hyvä mies!
—Taitaisi siitä taikomalla kalu tulla … mutta minulla ei ole täällä kaikkia niitä taikakaluja… Onko sinulla punonnaista?