Laiva on liputettu kokasta aina maston huippuun saakka, ja kantta reunustavat tuoreet juhannuskoivut. Anttikin on ostanut kukkastytöltä kukkaskimpun.
Kaikki ne menevät. Ne kiiruhtavat lautaa myöten laivaan. Antti epäilee vielä. Mutta juuri, kun sitä aiotaan ottaa pois, hyppää hänkin mukaan.
II.
Mutta miksi istuu Antti nyt niin alakuloisena tien vieressä, kivellä, vähän matkaa juhlakentältä, josta yhä kuuluu soittoa ja iloista mellakkata? Miksi hän tahtoo lähteä pois koko huveista, joihin vasta on tullut, ja odottaa vain laivaa palatakseen takaisin kaupunkiin?
Kun kissa on iskenyt kanalaumaan eikä ole onnistunut, hiipii se nolona tiehensä, häntä koipien välissä, ja sen mieli käy murheelliseksi.
Antti väitti itseään vastaan, ettei hän ollut mihinkään iskenyt. Mutta kuitenkin oli hän tullut tänne syrjään murjottamaan, ja synkännäköisenä kaiveli hän maata keppinsä kärjellä.
Toinen toisensa perästä oli tyttöjä hypellyt laivasta saaren sillalle. Ne olivat tavattoman vapaita ja keveäjalkaisia ja kirahtelivat helmain hulmahtaessa. Nuoret miehet olivat vastaanottamassa, tarttuivat ujostelematta vyötäisiin ja kainaloihin eivätkä välittäneet, jos pyöräyttivätkin kerran tai kaksi yli määrän, ennenkuin laskivat menemään. Pitkänä, tien täyteisenä jonona kiiruhdettiin sitten juoksujalassa juhlakentälle.
Antti käveli verkalleen, vaikka kantapäitä hiukan kutitti, ja antoi niiden, joiden oli kiire, pyyhkäistä ohitsensa. Hame toisensa perästä hivahti sivu. Tytöt olivat pakenevinaan poikain tieltä, jotka ajoivat takaa. Mutta vähän matkan päässä he antautuivat ja käsi kättä heilutellen saavuttiin kentälle.
Antin tullessa siellä jo kisattiin. Soittajain ympärillä oli tanssi täydessä käynnissä. Se on vapaata ja vallatonta. Parit puristavat voimakkaasti toisiaan, askeleet otetaan isot ja hypyt pitkät, pyörähdykset ovat ravakoita ja liikkeet rohkeita. Huivit ovat valahtaneet hartioille, hatut niskaan, ja tuolla täällä on sikari kuin uhalla pistettynä suupieleen.
Siellä on sotilaita, avorintaisia merimiehiä, rotevia saariston talonpoikia, käsityöläisiä ja joitakuita ylioppilaita. Naiset ovat puotineitejä, ompelijoita, esplanadilintuja, työväen tyttäriä ja herrasväen palvelijoita. Antti on nähnyt kadulla nuo tai nämä kasvot, hän tuntee nimeltäänkin joitakuita. Mutta häntä ei täällä kukaan tunne. Sillä siitä on jo kauan, kun hän oli »elänyt mukana.»