En tahdo kiusata häntä kauemmin. Ja me lähdemme paluumatkalle, laskien myötähankaan, purjeet höllinä ja nuorat tappeihin kiinnitettyinä. Me käymme kuin käsikädessä alamäkeä. Huoletonna, rauhallisena ja, miksen myöntäisi sitä, täydellisesti onnellisena laskeudun minä selkäkenoon, perälautaa vasten nojaten, peräsimen varsi kainaloon suljettuna, ja arvaten sen nykäyksistä niinkuin valtasuonen käynnistä »Tiirani» pienimmätkin tunteen ilmaukset. Ja purjeen ja laidan välissä ovat siniset, loivat laineet, jotka silloin tällöin vain vaahtoon pärskähtävät, etäiset rannat taloineen, niittyineen, peltoineen ja metsineen, ja niiden yläpuolella kaitainen juova sinistä, pilvetöntä taivasta,
On jo iltamyöhä, kun saavumme satamaan. Tuuli on tyyntynyt, hiljaa lipatellen hävitään ankkurissa olevien proomujen ohitse ja sivuutetaan höyrylaivat, joissa jo nukutaan, ja ainoastaan yövartia meitä silmät pyöreinä töllistelee.
Me olemme molemmat vähän uuvuksissa, mutta siinä uupumuksessa on omituinen sulonsa. Ikäänkuin huoaten hupsahtaa purje syliini ja hyväilee laskeutuessaan poskeani. Ja minä vuorostani häntä. Panen sen hellällä kädellä säännöllisiin poimuihin, sidon manillanuoralla puomiin kiinni ja levitän peitteeksi vedenpitävän öljyviitan.
Hän jää siihen, ja minä poistun verkalleen torin poikki. Mutta kadunkulmassa katson minä vielä jälelleni, ja siellä hän lekottaa, kuvastuen vedenpintaan rauhallisena ja solakkana, mastopuu vähän taapäin nojaten.
Tätä ensimmäistä häämatkaamme seurasivat monet muut samanlaiset. Ja yhteistä onneamme kesti koko kesän. Kuta useammin me olimme yhdessä, sitä paremmin opin tuntemaan hänen tapansa. Hän oli aina tottelevainen, aina valmis lähtemään, ja hän nähtävästi koetti kaikella tavalla olla mielikseni. Voi olla melkein tyven ja tuuli sai tuskin vedenpinnan värähtelemään, mutta jostain hän kokosi ja sai siksi ilmanhenkeä siipiinsä, ettei kokonaan seisahduttu.
Kuinka monet mielialat me yhdessä elimme! Milloin riemuisia ja voimakkaita, kun keikkuen ajettiin kaikkien kilpailijaimme ohitse. Milloin hienoja ja herttaisia, kun tasainen tuuli meitä liikutteli ja laineet loiskivat hajamielisesti ja kuukin kimmelti. Milloin hekkumallisia, etelämaisia, kuumina kesäpäivinä, kun aurinko paahtoi, kun valoa oli purjeitten poimuissa kuin pudistettavaksi asti ja kun me hievahtamatta lepäsimme keskellä tyventä selkää, odottaen puolihorroksissa tuulta, joka sinisenä virinä läheni vitkalleen saarien ja salmien takaa.
Ja joka kerta kun tulin rantaan lähteäkseni tällaisille retkille, toin minä hänelle jotain uutta, lahjoitin erivärisiä viirejä, uusia aitoja ja hankoja, milloin korkkipallot suojelemaan hänen sivujaan hankautumasta, milloin köyden tai ankkurin.
Ja koko sinä kesänä ei minulla ollut huvitusta sen suurempaa kuin aina olla kahden kesken hänen kanssaan, pitää seuraa hänelle, hoitaa häntä, käydä sateen jälkeen levittämässä purjeet kuivumaan ja tulla taas takaisin ne kokoamaan yöksi. Ja koko sinä kesänä ei hänellä ollut kilpailijaa suosiossani.
* * * * *
Mutta sitten tuli syksy ja sateet ja rumat ilmat ja kylmät tuulet.