—Tulit puolustamaan tekoa, joka ei ole puolustettavissa, sanoin minä töykeästi ja kylmästi.
—Eihän kyllä olekaan—ja kuitenkin ehkä on.
En kehoittanut häntä jatkamaan, en auttanut häntä eteenpäin, niinkuin hän näytti odottavan. Hän tuijotti minuun, sitten hän vaipui istumaan, otsa käsiin.
—Tämä on kamala asia, virkkoi hän.
—Niin, sitä se todella on.
—Ette salli minun edes suorittaa, mitä olen teille velkaa. Ennemmin kärsitte monen tuhannen tappion mieheen, kuin otatte minulta penniäkään. Niin pohjattomastiko te siis ylenkatsotte minua?
—Jos ottaisimme sinulta saatavamme sillä tavalla hankituista rahoista, olisi se meistä yhtä kuin itse hankkia ne sillä tavalla. Ne ovat kavaltamalla saatuja, sillä tyttö tietysti uskoo, että otat hänet hänen itsensä etkä hänen rahojensa vuoksi.
—Se on ankarasti sanottu, että kavaltamalla. Hän suoristihe ja alkoi kulkea edestakaisin lattialla.
—Se on ankarasti puhuttu, toisti hän… Ja minä ymmärrän… Ja minä sanon, että jos te ottaisitte niistä rahoista penninkään, halveksisin minä teitä yhtä paljon kuin te nyt minua… Se on selvä se … mutta yhtä selvää on myöskin, että minä en voi olla teille penninkään velassa. Nyt kaikkein vähimmin. Minä lahjoitan ne pois jonnekin tai poltan ne.
—Senhän voit tehdä. Se on sinun asiasi. Mutta ei se mitään muuta.