Minä en ole koskaan nähnyt sutta muuten kuin kuvassa, mutta minä tiedän, että se ottaa koiria ja syö pieniä poikia. Ja parahtaen kohti kurkkua itkemään minä huudan ja vaadin, että meidän on hetipaikalla käännyttävä takaisin … »ja jos sinä et lähde, niin sinä olet paha poika … ja minä lähden yksin kotiin äidin luo»… Tai minä hyppään pois kelkasta ja alan juosta tietä pitkin. Mutta Lallu saavuttaa minut ja nostaa minut kelkkaan ja minä tunnen vieläkin hänen voimakkaan otteensa, ja kuinka hän hellästi rauhoittaen pyyhkii kyyneleni ja puhdistaa nenäni ja iloisesti hirnahtaen ja hassutellen ja hyppien kiidättää minua takaisin—ja ennenkuin tiedänkään, alkavat taas Riihelän talot näkyä.
—Mennäänkö Navettalan kaupunkiin?
—Mennään! Hei, mennään!
Ja pellon poikki hän karkuuttaa minut sinne. Matti tulee vastaan Mustalla Ruunalla tyhjää heinähäkkiä ajaen. Syntyy sama jokapäiväinen juttu:
—Vaihdetaanko hevosia? kysyy Matti.
—Vaihdetaan vain, sanon minä.
—Paljonko maksat päällisiä? kysyy Matti.
—Minkätähden?
—Sentähden, että minun hevoseni on puolta parempi kuin sinun.
—Minkätähden?