—Vaiti—Sht!
Nyt se soipi aivan kuin kirkonkello:
—Pim! Pim! Pom, pom!—Pim, pim! Pom, pom!—Pim pom!—Pim pim peli pim!
Soipi milloin harvasteeseen, milloin nopeasti laidasta laitaan, milloin läpäten kuin tanssin tahdissa, kuin polkan tahdissa.
Mutta eihän kuka voi ajaa kirkonkello aisassa! Kenen aisa se semmoisen kellon kestäisi! Ei se ole oikea ajaja … muu ajaja mikä lie … ja mikä lie tuo säppikin kuun ympärillä…
Se tulee yhä likemmä, kuuluu välistä heikommin metsän takaa, mutta aukealta paikalta taas kahta kovemmin. Mäen takana se kuuluu kuin maan alta, mäen päälle päästyään taas kuin puitten latvojen yli.
Se on kirkon kello, oikea kirkonkello, mutta soittaja, joka sillä tanssin tahtia helistää kuin mitä helvetin rallatusta, ei ole oikea soittaja…
Jussia alkaa värisyttää, vaikka on turkki yllä … hänelle tulee hätä, sitä suurempi, kuta likemmä se tulee… Jos se on tuomiokello … jos se soittaa hänen viimeistä päiväänsä … tulee häntä hakemaan?
Eikä Jussi saa salatuksi itseltään, minne se tulee häntä hakemaan.
Maantie kulkee aivan hänen peltonsa alitse, ja siitä mennessään se hänet ottaa… Nyt se on törmän päällä, ja törmän alla on tienhaara pellon yli pihaan…