Alkoi aueta ahoja,
Viljamaita mainioita,
Ruismaita runsahia,
Kaunihia kauramaita;
Juoksi mehto tietä myöten,
Kotkotteli koppeloinen—
Panin mehtosen patahan,
Keitin keiton koppelosta;
Lintu tuokin Luojan lintu,
Metsän Mielikin omia.
Päivän tuossa taivaltelen,
Käyskelen kevyttä tietä,
Luon ma silmän luotehesen,
Poikki maiden pohjoisehen,
Paistavi aurinko ahoille,
Kaukaisille kaskimaille,
Vaaralle iki-isolle,
Päivyt rinteitä punasi,
Kullan hehku kuusikoita,
Hohti huonehet aholla,
Päädyt pilviä pitivät,
Ukset kulte kuumottivat,
Kilo kiilsi ikkunoista,
Hehkusi laseista loimo;
Päättelin taivoksi Tapion,
Asunnoksi autuaitten.
Vertyi mieli vaarivanhan,
Ukon rinta riemahteli.
Miten sinne päästäkseni,
Kuink' ylitse ylläkseni?
Suo oli suunnaton välissä,
Rimpi rannaton edessä;
Ei ole tietä tuonne tehty,
Eikä puita poikki pantu.
Vaanp' oli sujakat sukset,
Alla kuusen uudet kalhut,
Sauv' oli hopeasompa,
Keihäs kullan kirjaeltu.
Sujuivat sujuttamatta,
Ponnahtivat polkematta
Yli vetkien vesien,
Sivu märkien mätästen
Ilman jälen jättämättä—
Vinkui viima korvissani,
Puhti poskia porotti.
Yli suon on saatuani,
Märän poikki päästyäni,
Kirposi jalasta kalhu,
Lyly lähti lentämähän
Itsestänsä halki ilman:
Siitä arvata osasin,
Ett' oli sukset Luojan luomat,
Vanhan Vaarin veistelemät.
Aloin astua ahoa,
Vaaran viertä väännätellä—
Jo on maatkin muuttunehet,
Sirostunna seudut kaikki:
Salot välkkyivät verassa,
Silikissä metsät siinti,
Kuuset kullassa kuhotti,
Hopeissa hongat hohti,
Vanhat hongat vaskivöissä,
Haavat kaikki haljakoissa,
Lepät lempivaattehissa,
Kuuna paistoi kuusen oksat,
Päivänä petäjän latvat.
Vaikk' oli syksy lähtiessä,
Tääll' oli lehessä lehto,
Koivut hiirenkorvasella.
Metsä haiskahti me'elle,
Simalle salo sininen,
Apilalle aian varsi,
Kuminalle kukkaniitty.
Linnut lauloivat lehoissa,
Peipot puissa piiperteli,
Satakielet soittelivat.
Kepeästi jalka keikkui,
Virsu vaivatta kohosi—
Aita oli lauoista laottu,
Veräjä vaskesta valettu,
Soi kuin kannel kymmenkieli,
Helähteli herkin soitto—
Tie oli tuomin istutettu,
Kuja koivuin kaunistettu.
Siitä pääyime pihalle,
Kävin kullan kartanolle:
Ei ole hurtat haukkumassa,
Ei rakit rähisemässä,
Vaan on pihlaja pihalla,
Tuvan eessä tuuhu tammi,
Käki kukkui pihlajassa,
Toinen tammessa helisti.
Isäntä kukunnan kuuli,
Talon Äijä äänen tunsi,
Tiesi vierahan tulevan,
Kaukalaisen kerkiävän.
Jopa vastahan tulevi,
Kynnykselle kepsahtavi.
Pitkä on Tapion takki,
Valkopartaisen vakavan,
Verasta on viitta tehty,
Vyönsä silkistä siottu,
Käski käymähän tupahan,
Asuntoonsa astumahan.
Tupa oli tammesta rakettu,
Parahista puista pirtti,
Uuni koko kalliosta,
Lattia lauoista laottu,
Penkit haavasta hakattu,
Orret puuta oksatonta;
Orrella hyppeli orava,
Karsinassa karhu kelli
Heinillä hajuavilla;
Pöytä suuri seinämällä
Voilla, vehnällä katettu,
Parahilla piirakoilla,
Makosilla mansikoilla.
Tuo olutta Aino neiti,
Kantavi sulo simoa,
Tarjoi kaunosta käestä,
Kevelästä kourasesta,
Käski juoa jaksamahan,
Yllin kyllin ottamahan.
Vaan on Äijä äännähtävi,
Vaari vanha virkahtavi:
»Terve sulle tultuasi,
Hyvä päivä päästyäsi,
Matkan pitkän juostuasi!
Tulevasi tie'ettihin,
Sanottihin saapuvasi:
Varattihin varsin sauna,
Kyly lämmin laitettihin.»