Se on tytti Tellervoinen,
Punaposki Pullervoinen,
Vastat orrelta vetäisi,
Saattoi saunahan samassa;
Saun' on suojassa sijassa,
Alla kuusen kukkalatvan,
Humisevan hongan alla,
Lähe kylmä lattiassa,
Toinen kuuma karsinassa,
Lautehet lasista tehty,
Poslinalla penkit pantu.
Löipä löylyn leyhäytti,
Tupsahutti tuoksuvaisen,
Hieroi hellällä käellä,
Voiti hajuvoitehilla,
Haastatteli, nauratteli,
Laski lapsi leikkiänsä,
Pilojansa piiskutteli,
Valoi veellä lämpimällä,
Haalealla huljutteli;
Antoi paiat palttinaiset,
Sitoi vyöllä villaisella,
Halaeli hienoisella—
Suuta suikkasi lopuksi.
Siit' on saanut saunatuksi,
Ukkorähjän reilatuksi,
Ukko on kuin uusi miesi,
On kuni keväällä koivu,
Noron notkea närönen;
Tunsi suonet suorituiksi,
Jäsenensä joustaviksi,
Ehommiksi entistänsä;
Rinta riemua remahti,
Veret voimoa vavahti.
Tuosta tultua tupahan,
Jo on koolla kaikki kansa,
Aterjalla autuahat.
Siin' on vanha Väinämöinen
Laulaja iänikuinen,
Siinä seppo Ilmarinen,
Ylen taitava takoja,
Takomassaan taivahassa,
Sekä lieto Lemminkäinen,
Kanssa kaunis Kaukomieli;
Viel' on kurja Kullervokin
Kaikki on Kalevan kansa.
Siinä meitä syötetähän,
Syötetähän, juotetahan,
Kyllitellen kestitähän,
Ei lopu leipä lestityinen,
Vaikka kuinka leikkoaisi,
Voi vähene vakkasista,
Vaikka kuinka viilteleisi.—
Syötettyä, juotettua,
Kaiken kyllin kestittyä
Väinö virren veisoavi,
Sormin kannelta kokevi
Kiitokseksi kaunihiksi
Talon oivan antimista,
Luojan lahjoista hyvistä;
Kun on laulu loppununna,
Veisattuna virsi kaunis,
Joukko lähtevi levolle,
Autuahat aittoihinsa.
Luo tulevi Taatto vanha,
Sanovi sanalla tuolla:
»Lähe uusi oppimahan,
Äsken tullut tietämähän
Näitä taivahan taloja,
Olomaita onnellisten.»
Viepi vaaran viertehelle,
Kulettavi kukkulalle,
Osoittavi sormellansa,
Näyttävi nimettömällä:
Tuoll' oli Lapin laajat mannut.
Täällä suuri Suomen niemi,
Meri siinteli suvessa,
Toinen lännessä levisi.
Käski katsoa alemma,
Lähemmäksi silmän luoa,
Sanovi sanalla tällä,
Lausui tällä lausehella:
»Talo siin' on silloin tehty,
Kun on taivaskin taottu,
Tuoss' on pellot perkattuna
Kyntämättä kasvamahan,
Tuoll' on salo saalihinen,
Aina runsas riistakorpi,
Erä tuomatta tulevi,
Ajamatta antauvi,
Kosket kuohuvat lohia,
Suuret virrat säynehiä,
Kilvan pyrkivät patahan—
Tulevi lintu liikkumatta,
Kala jalan kapsamatta.»
»Tääll' ei laske Luojan päivä,
Alene ei aurinkoni,
Ain' on kesä kestämässä,
Aina armahin juhannus;
Lakastu ei lehti puusta,
Kummut kukkivat iäti.—
Hyvä tääll' on ollaksesi,
Armas aikaellaksesi,
Lapset lapsina pysyvät,
Nuoret neiot neitosina,
Ukot ukkoina elävät.
Eivät vanhene enempi;
Kaikki onnessa asuvat
Iloiten ikänsä kaiken.
Ollos terve tultuasi
Sa'at vuoet viipyellös!»
Vuoli lastun veitsellänsä,
Jopa aitta ilmaisekse;
Siihen käski käyäkseni,
Ottoakseni omaksi.
Som' oli aitta siisti huone,
Kaikkein armahin asunto
Kesäöinä kellehtiä:
Sirkka seinässä siritti.
Pääskyn poiat pääyn alla,
Hiljaa tuulonen humisi,
Leyhytteli lännen henki.
On nyt ukon oiva olla
Armas äijyen asua
Taaton suuressa talossa,
Asunnossa autuaitten:
Ei ole huolta huomisesta.
Ei suruja syömen alla
Eikä maisia mureita,
Ilo mielessä asuvi,
Tyyni riemu rinnassansa.»