Samassa rävähtää kamarin ovi auki, ja joku syöksyy minua vastaan.
Sairas istuu sängyssä huutaen, voivottaen ja huitoen käsillään. Mies ja nainen pitelevät häntä kiinni.
—Voi, voi, pelastakaa … pelastakaa … vettä, vettä … polttaa … polttaa … piru polttaa, viepi viepi… tuossa tulee se musta piru, musta piru … Auttakaa!
Viimeiset sanat huudettuaan kähisevällä, korisevalla äänellä kaatui hän selälleen ja iski kovalla kolahduksella päänsä vuoteen perälautaan ja oli kuollut.
Minä seisoin siinä armon välikappaleet kainalossani typertyneenä keskellä lattiaa.
—Nyt se isä meni! kuulin naisäänen sängyn päästä sanovan.
—Ilman synninpäästöä meni viimeiselle tuomiolle, sanoi miehen ääni.
Voi sinua, Pietari, ettäs viivyttelit!
—Syytön minä olen, puolustelihe hakumieheni. Papit olivat kokoontuneet tanssimaan ja ilojaan pitämään, ja minä sain odottaa tuntimääriä vielä kirkkoajankin jälkeen. Sitten olen kyllä rientänyt, minkä olen kerinnyt.
—Kirottu olkoon se, joka Herran työt tyhjiksi tekee! sanoi soutumiehistäni tuo toinen astuessaan ovesta sisään ja kohottaen kätensä taivasta kohden.
—Älkäämme kirotko, ettei meitäkin kirottaisi, virkkoi Poikonen.