Jo vuosia ennen kuin se toteutui, oli matkaa alettu tuumia.
Kirjeitä, joita siihen aikaan ei pantu postiin, vaikka se olisi kulkenutkin, mikä ei suinkaan kaikin paikoin tapahtunut, oli lähetetty useampiakin matkustavaisten mukana. Niiden avulla oli vähitellen saatu päätetyksi, että täti Amanda tänä kesänä heinänteon aikana, jolloin hevonen parhaiten joutaa, tulee meille puolikyydillä ja meiltä sitten täti Kristiinan kanssa, joka äitini kuoltua oli meillä taloudenhoitajana, jatkaa matkaa meidän hevosella Pyhäjärvelle.
Se oli juhlahetki kaikille meille lapsille, kun täti Amanda saapui. Hän toi lahjoja, ja hänen eväänsä olivat laatujaan ensimmäisiä: lettuja, Karjalan piirakoita, pannurieskoja y.m.s. Mutta minulle oli se suurempi juhlahetki kuin kenellekään muulle, sillä minä pääsin heidän kuskikseen, sain ajaa hevosta, hoitaa sitä ja olla aikamiehenä.
Oli siinä ollut monet vastukset voitettavana, ennenkuin retki saatiin lopullisesti päätetyksi ja päästiin taipaleelle. Paitsi »luonnollisia» esteitä, s.o. niitä, jotka syntyvät siitä, kuka hoitaa taloutta, kuka pitää huolta lapsista j.n.e.—jotka kuitenkin saatiin kaikki tavalla taikka toisella voitetuiksi—oli vielä suurinna se, että täti Amandan mies, pappi hänkin, oli periaatteessa tällaisia retkiä vastaan. Hänen tietääkseen ei Pyhäjärven pastori, vaikka olikin kuuluisa herännyt pappi, ollut sen etevämpi kuin muutkaan papit, ei ainakaan siihen määrin, että häntä puhutellakseen olisi kannattanut tehdä kolmenkymmenen penikulman matkaa kesähelteessä ja lyövyttää hevoset ja ravistuttaa kärryt.
—»Ihmisviisaus on ihmisviisautta, ja jolla on ymmärrystä, hän voi ottaa sanastakin selvän.»—»Saattaahan olla niinkin, mutta ehkä minulla ei ole sitä ymmärrystä.»—»Jos ei ole, niin et sitä saa maiden ja merienkään takaa.»
Niin oli sanonut täti Amandan mies, ja samoja väitteitä tehtiin meilläkin, tehtiin vielä vähän ennen lähtöä. Hevonen oli vielä valjastamatta, ja minä vapisin pelosta, ettei matkasta ehkä mitään tulekaan.
Mutta tulihan siitä sentään, vaikka lähtö olikin kankeaa ja vaikka sitä hankittiin kuin salaa: lapset laitettiin piikain kanssa marjaan, hevonen valjastettiin takapihalla ja kärryihin noustiin vasta kujan päässä maantiellä.
Olin liian vähäinen ymmärtääkseni jo silloin, mikä oli tämän vaikeasti toimeensaatavan matkan oikea tarkoitus. Sen vain käsitin heidän puheistaan, joita heidän jalkainsa juuressa pienellä jakkaralla istuessani sain tarpeekseni kuunnella, että Pyhäjärven pastori ja hänen rouvansa, täti Augusta, olivat heidän nuoruuden ystäviään ja että tädeillä oli jotakin hyvin tärkeätä puhuttavaa, jota eivät voineet puhua kenenkään muun kanssa kuin sen, jonka luo mentiin. Kuulin myöskin heidän usein puhelevan siitä suuresta muutoksesta, joka heissä oli tapahtunut heidän nuoruutensa aikana ja että se oli tapahtunut sen johdosta, mitä pastori oli heille saarnannut eräissä häissä, joissa he olivat tanssineet ja olleet hyvin koreihin vaatteisiin puetut.
Kaikki vastusten tuottamat ikävyydet oli kuitenkin unohdettu samassa, kun vihdoinkin oli päästy kärryihin nousemaan ja alettiin hiljalleen ajaa tietä pitkin pohjoiseen päin.
Hyvän mielen synnyttämä hellyys suunnattiin minuun ja hevoseen. Minä sain syödä nisuja ja piparkakkuja niin paljon kuin jaksoin, ja ruuna sai levätä joka mäen alla, ja palkkioksi vaivoistaan sai se suurempien törmien päälle päästyään palasensa sekin. Ei pidetty kiirettä ja viivyttiin tuntikausia syöttöpaikoissa, jotka kaikki olivat heränneitä taloja ja joissa kaikissa asui tuttavia niiltä ajoilta, jolloin tädit, jotka molemmat olivat kotoisin Pohjanmaalta, olivat näitä taipaleita nuoruudessaan matkustelleet. Kuta lähemmä määräpaikkaa tultiin, sitä tiheämmin poikettiin syöttämään ja sitä aikaisemmin asetuttiin yöksi lukemaan, veisaamaan ja puhelemaan.