—Sinulla on epäjumalasi ja niin kauan kuin häntä palvelet, et voi oikeata Jumalata palvella.
—Mutta mitä minun pitää tekemän? Neuvo minua, eno, opeta minua, niinkuin ennen opetit!
—Sinä et enää välitä minun opetuksistani, olet siellä maailmassa saanut opettajia, joita tottelet enemmän kuin minua.
—Et saa sanoa niin, eno, minä tahdon totella sinua ja minä tottelen!
—Se on se romaanisi, tuo tuossa … anna se tänne! Minä tempasin sen hänen kädestään ja kätkin sen selkäni taa.
Päättävä, ankara ilme leimahti hänen silmissään, ja hänen äsken surkutteleva ja säälivä katseensa oli muuttunut käskeväksi.
—Etkö tiedä, että minä olen opettajasi, johtajasi ja holhoojasi? Ja apostoli sanoo: olkaa teidän opettajillenne kuuliaiset ja seuratkaa heitä, sillä he valvovat teidän sielujanne niinkuin ne, jotka tilin niistä tekemän pitää. Anna tänne se!
Vastustukseni oli poissa, minusta tuntui kuin olisi korkeampi voima tarttunut käsivarteeni, ja minä ojensin hänelle teokseni.
Hän otti sen, heitti leimuavaan takkatuleen ja virkkoi juhlallisen jylhästi:
—Noin pitää meidän uhrata epäjumalamme, jotka estävät meitä kunnian kruunua voittamasta.