Paljon tuli kansaa monista pitäjistä ja kaukaisista maan ääristä häntä kuulemaan, joista monet heräsivät syntinsä tuntoon ja kääntyivät pois pahoilta teiltään. Tuli pappeja ja piispojakin häntä tutkimaan, mutta vaikkeivät saaneetkaan häntä syyhyn siitä, että hän olisi väärää oppia saarnannut eikä niinkuin sanassa sanottiin, kielsivät he häntä puhumasta, luullen hänen sitä omaksi kunniakseen tekevän. Mutta hän ei voinut lakata, sillä ei hän itsestään puhunut, vaan siitä hengestä, joka hänelle oli annettu, eikä tullut ylpeäksi niistä lahjoista, jotka oli saanut, niinkuin monet muut, jotka siihen aikaan horroksiin lankesivat ja kielillä puhuivat. Kohta kutsui Herra hänet kuitenkin pois, ja vielä kuolinvuoteellaankin todisti hän Vapahtajastaan ja virkkoi niille, jotka surevina seisoivat hänen ympärillään: »Kaikki, kaikki … ei Herra ketään kadota, jotka turvaavat Häneen ja Häneen uskovat, amen!»