Mistä hän oli saanut liikepääomansa? Ja millä tavalla oli hän sen kartuttanut?

Olimme mekin kehittyneet jo sen verran affäärialalla, että tiesimme olevan sopimatonta käydä toisen liikesalaisuuksia kyselemään, varsinkin kun hän virkkoi:—Tietysti on tämä kaikki meidän kesken! En tahtoisi, että vaimonikaan saisi tietää.

—Mutta missä olet oppinut kirjanpidon?

—Käväisin kurssin, se on välttämättömän tarpeellista, jos vähänkään tahtoo … olisi hyvä jos tekin…

Sillä miehellä on tarmoa, hän tulee varmaankin vielä menemään pitkälle… Kukas olisi uskonut, että yhteinen ystävämme Yrjö Antman, jolle kaikki pyrkivät vähän nauramaan ja jolla oli se maine, että hän on hiukan »originelli», kaikessa hiljaisuudessa ansaitsee sata prosenttia!

Tietysti ei kuitenkaan kauan pysynyt salassa, että Yrjö Antman teki affäärejä ja ansaitsi rahaa kuin roskaa. Tieto otettiin mielihyvällä vastaan kaikissa niissä piireissä, joissa harrastettiin kansallismielisen affäärielämän elpymistä, ja hänen arvonsa merkittiin pian viisillä numeroilla Kansallisen Klubin totipöydissä. Hänen törröttävä tukkansa oli kuin kultainen sädekehä pään ympärillä. Niitä oli siihen aikaan monta, ja on kai nyt vielä enemmän, jotka levittävät samanlaista kullankeltaista loistoa ympärilleen, ja merkiksi siitä, että hänet oli huomattu, ja kehoitukseksi siihen, että hän »pitäisi kartuusia vireillä», valittiin hänet tilintarkastajain toiseksi varamieheksi—oliko se nyt Pohjolan vai Suomen vai jonkin muun rahaisen Sammon vuosikokouksessa.

Mutta lienee hän jo ollut rikaskin, hänen elämästään ja niistä rahoista, joita hän liikutteli, ei sitä kuitenkaan olisi huomannut. Hän eli yhtä vaatimattomasti kuin ennenkin, oli melkein kitsas, niinkuin pieneen palkkaansa nähden oli ollut pakotettukin olemaan. Olisi hän meidän mielestämme kuitenkin saanut meille köyhemmille miehille silloin tällöin tilata jonkin »punssin» tai »liköörin», olisi saanut ostaa itselleen uuden lakin ja vaimolleen uuden hatun. Mutta itsepähän parhaiten tiesi.

Ja hän tiesikin. Hänellä oli omat aatteensa siitä, miten liikoja rahoja on käytettävä.

—Jos minä kerran rikastuisin…

—Johan alat…