—On se … siellä istuu yks rouvasihminen … sillä on hattukin päässä.
—Ja, min sann, du har rätt.
Minä kuulen sen, minä näen sen hänen kasvoistaan, hänen silmissään on kostea kiilto… Se on ihana hetki hänen elämässään, ehkä ihanin kaikista … hän ei voi pidättäytyä … tuntee tarpeen palkita osoitettua luottamusta, ja hän virkkaa:
—Herrana vara para kuu o röökka—inte te siniera … inte alls… [—Herrat ovat vain hyvät ja polttavat—ei se tee mitään … ei mitään…]
—Tack så mycke'… det var förbannadt fint af fruntimret… [—Kiitos paljon … se oli helvetin hienosti tehty rouvan puolelta…]
Hän pitää hatun päässään! Pitää sen laivassa ja kirkkorannassa ja kirkonmäelläkin … on se hänen päässään yhtä hyvä kuin kenenkä muunkin.
Ja hänen kasvoistaan loistaa niin suurta onnea ja tyytyväisyyttä ja kiitollisuutta kaikista Luojan vähistä lahjoista, jotka ovat hänen osakseen tulleet, että on minunkin oikein hyvä ollakseni…
KORPEEN KADONNUT.
Rakkauteni, minne katosit—ystäväni, minne minusta eksyit?
Minä huudan sinua, sillä sinä olet minulta kadonnut enkä minä tiedä, tokko sinut enää koskaan tavannen.