Iloa lyöden me liikkeelle lähdimme, yhtä polkua kuljimme, milloin käsikkäin, milloin kaulakkain, milloin sinä edellä hypellen ja minä jäljessä astellen. Keveitä maita me kuljimme, järvien rantoja, aukeita ahoja, lehteviä rinteitä ja korkeita kankaita. Onnemme uudisasutus oli matkamme määränä, ja rauhan lammen rannalle oli majani laitettu, ja sinne tahdoin sinutkin viedä.
Ja sinä ihastelit seutuja, huudahtelit hurmautuneena näköalain avaruuksia, joita sinulle näytin, ja kuiskailit minulle lempeäsi salojen siimeksessä. Et minusta ilmoisna ikänä aikonut erota ja sanoit aina tahtovasi kulkea siellä, missä minäkin. Sillä minä olin kulkenut ennenkin tien onnen majalle, mutta sinä et ollut siellä ennen käynyt.
Tulimme silloin vuoren päähän, joka jakoi kahtia korven, ja soita ja alavia maita oli sen kahden puolen. Siinä oli tienhaarakin, josta lähti kaksi polkua ympäri vuoren.
Silloin tahdoit sinä lähteä toista polkua kulkemaan, ja minä kulkisin toista. Et tahtonut siihen syytä sanoa etkä ehkä tiennytkään. Olisi hauska vähän aikaa erossa olla ja yhtyä taas toisessa päässä vuoren. Mutta minä arvelen, että salo veti sinua puoleensa, niinkuin se usein vetää vastustamattomasti.
—Jos eksyt?
—Minä huhuan mennessäni sinulle sieltä ja sinä minulle täältä, ja jos emme kuule, riennämme kilvan onnen majalle ja siellä toisemme tavoitamme.
Hypähdellen lähdit ja suukkoja heitit, mutta alakuloisuus painoi minun askeleitani. Huhusimme ja kuulimme alussa toistemme äänen, mutta sitten kohosi vaara yhä korkeammaksi välillemme, ja minä kuulin vain oman ääneni. Astuin ja uskoin teitten yhtyessä toisessa päässä sinut tapaavani. Siinä oli rinteellä tekemäni tupanen lamperon rannalla.
Mutta et ollut siinä, kun tulin. Huhusin ensin tyynesti ja hillitysti, uskoen sinun olevan lähellä tulossa. Huhusin kovemmin ja kiihkeämmin, mutta ei vastausta kuulunut.
Lähdin sinua vastaan, mutta en sinua tavannut. Kiersin vuoren ja tulin siihen, missä erosimme. En jälkeäkään sinusta tavannut. Toivo rinnassa riensin vielä kerran majalle, jossa oli aikomuksemme yhtyä. Et ollut vieläkään tullut.
Nousin vuorelle huutamaan. Huusin itään ja länteen, halki ilmojen ja poikki niiden, houkuttelin, luikuttelin, mutta et vastannut. Täynnä oli vuorenrinne rotkoja ja murtoja ja jyrkkiä kallioita. Sytytin tulen merkiksi sen laelle ja poltin sitä kolme päivää ja yhtä monta yötä. Jos kerran tänne katsoit, täytyi sinun se nähdäksesi… Etkö liene nähnyt, etkö liene katsonutkaan…