—Särkiäkö sinä aiot saada vai ahvenia?
—Särkiä ja ahvenia! riemahdan minä.
—Jaa, mutta kun särellä on pieni suu, niin pitää olla pieni onki, ja kun ahvenella on suuri suu, niin pitää olla suuri onki, muuten ei tartu—entäs sitten?
—Pappa tekee aivan niin kuin itse tahtoo.
Olen ylpeä neuvosta, jonka olen saanut hänelle antaa.
—Tehdäänkö sitten siltä väliltä, ei liian suurta eikä liian pientä?
—Tehdään, niinkuin hyvä tulee, sanon minä, ja itsetuntoni yhä kasvaa tästä uudesta neuvosta, jonka olen saanut antaa.
Isä ottaa pihdit ja koukistaa valmiiksi ongen. Vielä kiertää hän silmukan sen toiseen päähän. Pitäen sitä nenäni edessä hän sanoo:
—Mahtaakohan tämä nyt passata?
Minä nyökäytän hyväksyvästi päätäni. Hyvä se on, se kiiltääkin niin kauniisti kuin kulta.