"Ja kun äiti antaa nisuleivän ja paljon voita sen päälle ja pyhinä meillä on rusinasoppaa ja lettuja kermahillon kanssa—ja kun minulle tulee hyvä mieli, kun on ollut paha mieli."
"Jospa niinkin, jospa niinkin, näytpä tietävän."
Olin juossut, reputtanut hänen vierellään maantielle saakka.
"Tässä talossa on semmoinen hyvä haltija, eli toisin sanoen henki. Minä sanoisin, että se on pyhä henki, mutta elä sano kenellekään, että olen sitä siksi sanonut. Uskovaiset voisivat pahastua."
"En minä sano."
"Sitä ei vain saa pelottaa talosta pois."
"Millä lailla ei?"
"Monellakin lailla, vaikkei aina tiedä tarkoin eikä arvaa olla varuillaan. Mutta sen, että se on pois lähdössä, huomaa siitä, kun kaikki alkaa käydä päinvastoin."
"Ettäkö silloin tulee sairaaksi ja pahalle tuulelle eikä lehmät lypsä…."
"Eikä saa pyhänä rusinasoppaa eikä lettuja", hymyili setä.