"Sanoo hän itsestään toisinkin."
"Sanoo kyllä, luuli, ei ehkä tiennyt niin itsekään, kuvitteli olevansa ja ehkä kuolikin siinä harhaluulossa, vaikka minä kyllä sitä suuresti epäilen, ettei hän sittenkin olisi tullut toisiin ajatuksiin, jos ei ennen, niin ristinpuulla, ylenannettuna, kahden varkaan väliin."
Hän kävi sitä todistamaan, että Jeesus ei ole jumalanpoika—hän toisessa vuoteessa, minä toisessa, oli aamuyö, oli oltu vuosijuhlassa.
"Mutta silloinhan menisi kaikki myttyyn, syntisen lunastus, pelastus?"
"Vaikka menisikin, minun puolestani menköön ja on mennytkin—se nyt on eri asia, joka ei kuulu tähän. Mutta ei sen tarvitse mennä siihen. Jos sinun on välttämätöntä uskoa johonkin itseäsi parempaan, ylempään, valittujen avustajaan, syntisen koiran suosta nostajaan, niin usko Jeesukseen itseäsi parempana ihmisenä, ihanneihmisenä, täydellisimpänä, joka on elänyt, koeta jälitellä häntä, jos voit—ja onhan niitä muitakin: Sokrates, Franciscus Assisi, marttyyrit, historia on täynnä niitä schutsmanneja—minä en välitä. Mene yliopiston kirjastoon ja lainaa ja lue Bibelns lära om Kristus—Rydberg myös todistaa, en muista nyt, kolminaisuudestako vai Kristuksen jumaluudesta—että käsikirjoitusten jäljentäjät ovat lisänneet eräitä paikkoja—vississä tarkoituksessa, niinkuin on todistettu."
"Todistettu?"
"On, usko minua, siitä ei ole epäilystäkään, että eräitä paikkoja on jälkeenpäin lisätty, ensin sulkujen sisään, sitten viety tekstiin, sitten jätetty sulut pois, sitten alleviivattu ja lopuksi painettu ne paikat lihavalla raamattuun."
Hän sanoi sen niin varmasti, niinkuin se olisi ollut itsestään selvä vastaanväittämätön asia, tieteellinen totuus, aikoja sitten ratkaistu. Sitten hän haukotteli ja nukkui samassa.
Eikö siis olekaan lunastusta, ei pelastusta, ei mitään apua ulkoapäin, ylhäältä päin, tässä kurjuudessa? Eikö ihmisellä olisi apua muusta kuin itsestään, eräästä esimerkistä, jota on koetettava noudattaa? Mahdollisuuskin, että niin voisi olla, huimasi, juuri kuin olin menettänyt yhden tuen, näytin saaneeni toisen…. Ryhdyn siis rakentamaan sille pohjalle. Alan jo huomenna, rupean pyrkimään ihanne-ihmiseksi, käyn toteuttamaan—semmoinen päätteleminen käy pian sillä iällä. Heräsi uhmakin. Kaikki voimat kokoon, kaiken heikkouden uhallakin! En ole vielä suossa suuta myöten. Uin maihin omin avuin, vaikkei pelastusrengasta ristinpuun korkeudesta minulle heitettäisikään.
Minä yhtäkkiä luulin omistavani sen voiman, ihmisen oman voiman. Olin ainakin saanut oljenkorren. Miksei toinen ihminen voisi sitä mitä toinenkin? Hän on voinut kuolla, miksen minä voisi elää. Tuntui kuin minussa sinä yönä olisi tapahtunut suuri ihmeellinen heräys.