"Ymmärrän, minä alan jo ymmärtää."
"Oikeastaan minä vain sitä, että pidä häntä ihanteenasi."
"Olin jo pitänyt, ennenkuin näinkään."
"Ja pidä häntä yhä niin, että toteutat hänen silmiensä alla sitä, mitä sinussa itsessäsi on parasta, hoida häntä hyvänä haltijana omassa itsessäsi."
"Olen jo koettanut."
"Olet oikealla tiellä. Silloin hän on sinun eikä häntä sinulta kukaan riistä; vaikka haave, niin kuitenkin tosi. Sinähän loit hänet, ennenkuin hänet näitkään. Jollei häntä sinulla olisi ollut ennen, et olisi häntä tavannut silloin, vaan ehkä jonkun muun, olisit kulkenut hänen ohitsensa, niinkuin monen muun, ties kuinka monen, et olisi kuullut edes humausta hänestä, et tavannut häntä lintuna polullasi. Nyt kuulit hänet. Jos haaveesi olisi luonut toisen kuvan, et olisi häntä nähnyt. Ole sentähden yhäkin näkevinäsi, että hän sinulle elämässäsi hymyilee, niin hän sen tekee, että hän on joka paikassa, niin hän on. Anna hänen muuttua elämäsi visioniksi, niinkuin laulajalle iänikuiselle Pohjolan impi revontulten kaaren päällä, tai niinkuin se kuva siitä tytöstä, jonka otsalla loisti totuuden tähti, tai niinkuin se laulajatar, tai niinkuin sille Dantelle se Beatrice. Se on ihanaa semmoinen. Silloin se ei sinulle kuole eikä katoa, etkä pety."
Hän oli haltioitumistaan haltioitunut, puhui milloin minulle aittaan, milloin ulos ovesta niinkuin näkymättömälle kuulijakunnalle siellä ulkona jossain kesäyön viileässä maailmassa. Olen jo aikoja sitten antautunut hänen lumoihinsa. Hän tulkitsee kaikkeni, on sieluni salatietäjä, ajatusteni lukija ja sanelija.
"Kaipaa," sanoo hän hartaasti—"kuule, sinä et saa tukehduttaa kaipaustasi, et koettaakaan siitä päästä, niinkuin sanoit tahtovasi. Kaipaa, elä katkerasti ja kivuloisesti, vaan suloisesti, hiljaisesti, viihdyttävästi, hartaasti. Sinun täytyy se itsesi tähden, pelastuksesi tähden, et jaksa muuten elää, rupeat ehkä juomaan tai tuskissasi muuten pahasti elämään—tai kovenet tai tulet ahneeksi ja vaivut aineen orjaksi —ei pidä unohtaa sitä parastansa, minkä on saanut, eikä paatua, vaan tyytyä täytymykseen."
"On viihtyisää kaivata olematonta ja tulematonta, ottaa vastaan kaikki, mikä annetaan, toivomatta itse mitään, mikä ei ole saatavissa, ja saada siitä palkakseen rauha, ja kirkastus. Kun pääset sille polulle, noudattelet sitä—otat vastaan kaiken niinkuin sateen ja poudan,—niin voitat sillä kuolemankin. Kun se tulee härnäilemään: nyt otan, nyt otan! —sinä vain sanot: sama se, ota, ota!—ja kuolema hämmästyy semmoista vastaantulijaa ja luikkii tiehensä häveten, häntä koipien välissä. Kuolet tietysti, mutta kuolemaa pelkäämättä ja pakenematta. Et ollutkaan hänen saaliinsa, menit mielelläsi, pyrit melkein pyrkimällä pois. Tulet sen luo, tapaat siellä sen, tapaat kaiken, jota et täällä tavannut. Se on hyvän haltijan palkka, jota palvelit."
Ukon leuka värähti kerta pari, hän pudistihe liikutuksensa lumoista, koetti turhaan hymähtää, mutta onnistui lopulta voittaa itsensä.