—Mutta oletteko ajatellut seurauksia? kysyin.
—Minä vähät välitän siitä, mitä ihmiset sanovat. Minä olen vapaa ja kenestäkään riippumaton. Tietysti tullaan nyt huutamaan, että olen puolueeni pettänyt, että olen liitossa viikinkien kanssa y.m.s. Mutta kyllä ääntä maailmaan mahtuu! Ja syy lisäksi, miksi kirjoitan ruotsiksi, on vielä se, että kun fennomaniaa on aina käytetty usutusvälikappaleena, agitatsionikeinona kaikkia niitä vastaan, jotka eivät sovi kuin valetut sen kannen alle, tahdon minä näyttää, etten siitä vähääkään välitä. Ja minä toivon, että sillä aseella nyt tullaan iskemään niin silmittömästi, että se lopullisesti on kärkensä katkaiseva.
—Hm … se oli ainoa, mitä voin sanoa. Sillä minä näin, että rouva Canth oli niin varma päätöksessään, ettei hän olisi siitä luopunut, vaikka olisin häntä siihen kehoittanutkin. Kiitin häntä niistä hyväntahtoisista tiedonannoista, joita olin häneltä saanut, heitin hyvästini ja läksin.
Läksin hra Tavaststjernan luo saamaan häneltä lähempiä tietoja siitä, kirjoittaako hra Tavaststjerna suomenkielellä?
Oli näet samassa »Uuden Savon» uutisessa, jossa kerrottiin rouva Canthista, myöskin mainittu, että hra K.J. Tavaststjerna valmistaa näytelmää suomalaista teatteria varten. Ajattelin, että kenties hän vuorostaan kirjoittaa suomenkielellä ja menin häneltä sitä kysymään.
Hra Tavaststjerna asuu tätä nykyä täällä Kuopiossa nuoren rouvansa kanssa. Hänellä on asuttavanaan oikea runoilijan paikka, paras, mitä suinkin voi toivoa. Se on johtaja Killisen asunto, josta on mitä ihanin näköala ulos Kuopion lahdelle ja Kallaselälle.
Hra Tavaststjerna oli juuri tullut pitkältä purjehdusmatkalta Iisalmesta ja oli hän aivan ihastunut niihin seutuihin, joiden kautta hän oli kulkenut. Hyvällä senterboordivenheellä oli hän, tämä »För Morgonbris»-nimisen runovihkon kirjoittaja, vastatuuleen purjehtinut tuon yhdeksän penikulman pituisen saarisen ja salmisen väylän kahdessa päivässä. Paluumatkalla oli viivytty kolme päivää, mutta silloin oli saatukin purjehtia melkein tyynessä.
Tultiin sitten käyntini tarkoitukseen, ja minä asetin hänelle yllä olevan kysymyksen.
Hra Tavaststjerna, joka on kotoisin suomalaisesta seudusta—hän on syntynyt ja suurimman osan lapsuuttaan viettänyt Mikkelissä—käyttää suomenkieltä jotenkin virheettömästi.
—Minä kirjoittaisin suomenkielellä, jos osaisin, sanoi hän. Sillä kansanelämää kuvatessani minä ajattelen suomenkielellä. Siitä onkin seurauksena, että kielessäni on paljon suomalaisia käänteitä ja että taitavan suomentajan on helppo saada esille ajatukseni aivan yhtä hyvin kuin ne itse olen kirjoittanut. Onneksi on tätänykyä helppo saada hyviä kääntäjiä, vaan jos en niitä saisi, koettaisin harjoittaa itseäni kirjoittamaan suomeksi.