—Saisihan tuota koettaa, mihin kelpaat.
—Pane sitten päällesi, sanoi Columbus. Kyllä minä puoleni pidän, jos vain sinä.
Sillä on uudenaikaiset tomunpitävät laakerit, joita ei kuulema ole tarvis puhdistaa kuin jouluna ja juhannussa. Vaihtopyörä suuri kuin myllynratas, mutta sittenkin kuulema kevyt kuin väkkärä, pyörän kehät puusta ja koko paino vain vähän yli kymmenen kilon. Semmoinen se on, ja minulla on polvihousut ja ihopusero ja luimulakki. Tarjoan käteni kaunottarelle, ja miten lieneekään kevyt polkea, kädessä kuljettaa se on köykäinen kuin ruohokeppi. Lähdetään, lähdetään hotellin portin edestä ylhäältä Pantheonin mäeltä sunnuntai-kävelylle.
Tunnen jo vanhan pyöräni ajoilta vanhat reitit Pariisissa. Ensin alas sivukatuja Boulevard St. Germain'ille, joka johtaa Place de la Concorde'lle ja siitä Champs Elysées'tä ylös Place de l'Etoile'lle, josta leveät tiet laskeutuvat Boulogne'n metsään. Koko tämä taival, yksi maailman ihanimpia taipalia, on puulla peitettyä katua, sileää kuin lattia. Kun pyörä, päästyään kivettyjä pikkukatuja tärisemästä, luikuu alas Boulevardille, hytkähtää se somasti kuin venhe, teloiltaan vesille työnnetty, ja ojennaikse selkä suorana laukkaan kuin kilpahevonen.
Mutta varovasti! ylen varovasti! Sillä tuskin on tietä toista niin viehättävää ja samalla niin vaarallista. Vaarassa on viehätys, tässä niinkuin koskessa, jota lasket. Kahden puolen Boulevardia kulkee loppumaton jono vaunuja. Jos saisi rauhassa toista rantaa seurata, edessä jokin valjakko, joka tasaista totuttua vauhtiaan pyörii eteenpäin, ei olisi taito suurempi tarpeen kuin mikä sileää myötävirtaa valuessa, venheen perässä selkä kenossa istuen ja mela kainalossa tietä tehden. Mutta tuossa on poikkikatu, josta pursuaa hevosia ja vaunuja ja joiden välitse täytyy pujotella kuin kuohujen välitse. Suuria tavaravaunuja, joita yksin omnibussienkin täytyy odottaa, ajurien vaunuja, jotka huolettomasti ja höllin ohjin lönkyttelevät, keskellä boulevardia raitiovaunuja, kaikkien niiden välissä polkupyörä kilisevine kelloineen.
Täytyy pujahtaa jostakin rattaiden ja hevosten päiden välisestä solasta. Sykähtäähän sydän vähän, mutta kun jalat tietävät tehtävänsä ja ohjaustanko miehen tahtoa tottelee, niin pääseehän siitä, ja taas on vähän matkaa aukeata katua, sileää virtaa—seuraavaan kadunkulmaan. On sitä ainakin kilometri tuota Boulevard St. Germainia, jota reunustavat Ranskan vanhan ylimystön totiset talot, joiden ikkunaluukut ja ovet ovat melkein aina suljetut ja jotka nyt näyttävät entistään vielä salaperäisemmiltä sen jälkeen kun suuri basaaritulipalo toi vainajan melkein joka taloon. Mutta katuelämä, uusi aika ja ihmisten välinpitämättömyys vierii katua pitkin mistään huolimatta;—ja samassa olemme Ranskan edustajakamarin edustalla. Se on vaarallinen paikka, tuo edustajakamari. Sen sisällä kuohuvat kaiken maailman intohimot ja joka päivä koetetaan siellä jalkakammilla ministeristöjä suulleen syöstä. Sen ulkopuolella on pyöräilijä ainaisessa vaarassa, sillä kamarin edustalla oleva katujen aukea on salavihainen ja odottamattomia pyörteitä täynnä. Liike Boulevard St. Germain'illa, liike kahtaalta päin pitkin leveitä Seinen rannan puistokatuja ja liike Concorde-sillalla, jossa se oikealta ja vasemmalta Seinen rannalta tullen muodostuu loppumattomaksi vaunuvirraksi, mikä lakkaamatta kuohuu kiiltäviä vaununkattoja, hevosten helaisia päitä ja kuskien hattuja,— yhtyy tähän ja tässä taas eroaa ja hajaantuu. Siinä tulee omnibusseja ja raitiovaunuja vastakkain, siinä on taaskin alituinen jono ajureita, mutta etenkin on siinä yksityisten korskuvia valjakolta, suuria, pitkäkoipisia oriita, jotka jo pitkän matkan päässä peloittavat ja näyttävät halveksivan kaikkia vastaantulijoita. Äkkiä pyörä aavistaa vaaran, hiljentää vauhtinsa, hakee suojaa jonkin lähimmän vaunun vanavedessä, pääsee sillan korvaan, mutta kun on muodostunut ruuhka jossakin edempänä ja vaunujono pysähtynyt, täytyy pyöräratsun hiljaa kallistua, laskea ajajansa maahan ja turvautua sen talutettavaksi sillan yli jalkakäytävää myöten, joka on kuin maakannas pahan kuohun kohdalla. Ainoastaan jotkut uskalikot pyörämiehet, jotka eivät älyä pelätä pyöriään eivätkä henkeään, pujottelevat vastakkain tulevien vaunujen vilinässä kadoten niiden väliin, sukeltaen hevosten kaulain alitse ja alinomaa nelistäen kelloja ja viheltäen ja piiskuttaen kuin koskikarat pyörteiden keskellä.
Concorde-silta johtaa edustajakamarin edustalta Place de la Concordelle. Kun siihen tullaan, on tultu ristiaallokosta väljemmille vesille.
En tiedä, mikä sen vaikuttaa, mutta on aivan erityinen viehätys hypätä polkupyörän satulaan tämän historiallisen, maailmankuulun torin laidassa ja tehdä kierros Kleopatran neulan ympäri, josta näkyy yhtäällä Tuileries'n puisto ja Louvren museo ja toisaalta Champs Elysées pitkine kaukaisuuksineen ja sen perällä Riemukaari, ynnä tuolla tuonnempana Eiffeltorni. Mutta pyörä kai luulee olevansa kilparadalla, kun tori on sileä kuin puulattia, ja lisää vauhtiaan välittämättä sikin sokin kulkevista vaunuista. Se tahtoo, kerran paikalle päästyään, pyyhkäistä koko torin ympäri voidakseen kotiin tultua kehua kiertäneensä ympäri Place de la Concorden niinkuin minkä tavallisen kilparadan—ollen siinä suhteessa oikea amerikkalainen. Minun täytyy seurata mukana, mutta kun olemme kolme kierrosta tehneet, nielaisee meidät vaunuvirta mukaansa ja me ojennamme ulos Elysealaisille kentille, kokka Riemuporttia kohti.
Tämän kuuluisan kymen ja sen rantain ihanuudet ja sen viehätyksen, minkä sitä pitkin kulkiessaan tuntee, oivaltaa oikein vasta polkupyörällä sitä myöten kiitäessään. Se on Pariisin ja kenties koko vanhan maailman vilkkain liikeväylä, sitä myöten kun melkein kaikkina aikoina päivästä ajaa kymmenittäin vaunuja rinnakkain ylös ja alas katkeamattomassa kulussa. Mutta siitä huolimatta on siinä ajaminen yhtä turvallista kuin omalla lattialla. Liike käy säännöllisesti yhtäänne päin ja toisaanne päin eivätkä sivukadutkaan häiritse, joten ei ole pelkoa vastaan tulevista eikä tien poikki asettuvista. Valitset vain itsellesi jonkin nopeaa vauhtia ajavan valjakon ja sen selän suojassa poljet tasaista tahtia niin kauan kuin haluttaa. Jos pyörä innostuu isompaan nopeuteen, niinkuin nyt Columbus, joka on siinäkin rotuhevosen tapainen, että se tahtoo kaikista muista hevosista edelle, niin ohjaat vain ohi ja asetut toisen valjakon taa. Sillä tavalla sivuutellen milloin pieniä kaksipyöräisiä, joita joku »impi» ajaa ystävänsä vieressä istuen, milloin suuria Viktorioita, landoita y.m.s., joissa tiesi mitä kuninkaitten poikia tai presidentin tyttäriä selkäkenossa istuu, saavut sinä pari kilometriä hiljalleen kohottuasi Place de l'Etoile'lle Riemuportin juureen, teet kauniin kaaren sen ympäri, pysähdytät pyöräsi ja laskeut alas.
Minulla on aina se hyvä tapa, että kun tulen jollekin merkkipaikalle pyörineni, en aja ohi, vaan pysähdyn katselemaan—ja panen tupakan. Ja jos missä, niin lie tässä syytä pysähtyä, tämän jättiläiskaaren alle, josta eteesi aukeaa maailman merkillisin näköala. Ympyrän säteinä juoksevat pitkät boulevardit ja avenyyt kaikille haaroille tästä yhteisestä keskipisteestä, tästä Pariisin navasta. Siitä menevät yhdet Montmartrea kohti, siitä toiset päinvastaiseen suuntaan Boulognen metsään, jonka takana kohoo Mont Valerienin linnoitus, siitä taas toiset Trocaderoon ja Eiffeltorniin päin, siitä sinne, siitä tänne, mutta ennen kaikkea ja kaikkia muita katuja mahtavampana aukeaa Champs Elysées taustanaan Concorden tori ja Tuileries.