—Miltäs näyttää? kysyn minä Columbus Cyclelta, sillä minulla on myöskin se hyvä tapa, että nauttiessani lepoani en unohda hepoani, vaan pidän sille seuraa niinkuin arapialainen pitää seuraa orhilleen, sille haastellen ja sitä taputellen.
—Siinähän menee, vastaa Columbus, vähät minä muusta, mutta tie on hyvää ja kulku helppoa … olla tämmöistä aina allani.
—Nythän se ilo vasta alkaa!
—Lähdetään sitten taas!
—Olet levoton … niin minäkin.
Lähdetään taas, lähdetään laskeutumaan Boulognen metsään.
Vaan ennenkuin lähdemme, olkoon mainittuna muutama sana polkupyöräoloista Pariisissa. Ne ovat täällä monessa suhteessa mallikelpoiset. Ensiksikin kohdellaan täällä polkupyöräilijää niinkuin järkevää ihmistä ja kunnon kansalaista eikä niinkuin raivoisaa koiraa. Ei tarvitse mitään numerotaulua eikä mitään poliisin lupaa liikkuakseen. Pyörä on kuin mikä muu ajopeli tahansa, jota on väistettävä vastaantullessa, ja jalkamiehet ottavat sen, kadun yli kulkiessaan, yhtä paljon lukuun kuin minkä muunkin ajopelin. Onpa pyörällä vielä suuremmat oikeudet kuin muilla ajopeleillä siihen nähden, että sen nopeus saa olla tavallista hevosella-ajon nopeutta paljonkin suurempi, josta seuraa, että se voi mielensä mukaan ajaa ohi. Pyörää saa taluttaa katukäytävällä vaikka vilkkaimmilla boulevardeillakin, jossa suhteessa sillä on samat vapaudet kuin lastenvaunuilla. Sen lisäksi on yksityisesti pidetty hyvää huolta pyöräilijäin mukavuudesta. Tulitpa mihin hotelliin tai kahvilaan tahansa, niin otetaan pyörä yhtä hyvin vastaan kuin sen isäntäkin ja viedään se talteen joko huoneeseen tai pannaan katukäytävälle varta vasten valmistettuun pilttuuseen; melkein jokaisessa kahvilassa on sitäpaitsi ilmapumppu. Jos kotonasi ei ole tilaa pyörälle, voit sen vähäistä maksua vastaan sijoittaa jonkun tallettajan luo, joka puhdistaa ja voitelee sen joka ratsastuksen jälkeen.
Mutta kaikista suurin todistus siitä merkityksestä, mikä polkupyörälle Pariisissa jo tunnustetaan, on se tapa, jolla Boulognen metsää on pyöräilijäin mukavuudeksi järjestetty.
Heti kohta Riemukaarelta lähtee näet pitkä ja leveä Avenue de la Grande Armée loivasti laskeutumaan Seineä kohti. Ellen erehdy, on se pituudeltaan ainakin pari kilometriä. Pitkin koko tätä puistokatua on erityinen asfaltista tehty polkupyörätie, joka sitten liittyy metsässä olevaan tavallisen maantien tapaan tehtyyn tiehen, kiertää sen kokonaan ja risteilee sen sisässä, ja jossa ei muilla ajokaluilla ole lupa liikkua.
Columbuskin käsittää kohteliaisuuden ja kiitää kaula suorana ja korvat luimussa alas asfalttitietä. Ei kuulu luiskahdustakaan hyvin tehdyn pyörän laakereista ja ketjukin kiertää äänetönnä rataansa. Kello vain tuon tuostakin antaa vastaantulijalle varoittavan merkin. Parempaa pyörätietä ei liene toista, en ainakaan minä ole ennen moista polkenut. Entinen renki lausui hartaimpana toivomuksenaan: olla aina pyhä ja aina pouta ja korkeat rengin palkat. Minä tässä pyörän selässä toivottelen: olla aina asfalttitie alla, aina alamäki edessä ja aina ympärillä ihana Pariisi!