Mutta huiskaus vain ja pyörä karahtaa jo karkeampaan tiehen. Ollaan Boulognen metsässä, kukkivien puiden siimeksessä, yht'äkkiä niin hiljaisessa seudussa kuin jossakin maantiellä Suomessa.
Koeta nyt voimiasi, Columbus, näytä nopeuttasi!… Ja korvat soi ja ilma humisee ja metsän lyö silmissä viheriäksi lautaksi.
Jo riittää! Jo näen sinut juoksijaksi, Columbus. Mutta Boulognen metsää on tyynemmin tarkastettava. Se on pyörämiehen lumottu ja luvattu metsä, aina vaihteleva ja aina uusi, kuinka monta kertaa sen käytäviä kierrelletkin. Juuri kun ajat yksinäistä metsäpolkua ja luulet olevasi jossakin etäisessä erämaassa, solahdat puitten siimeksestä, lehväisten katon alta suurelle leveälle tielle, jossa vaunuja ajaa ja jossa Pariisin koko hieno maailma selkä kenossa raitista ilmaa nauttii. Seuraat mukana ja tulet järvelle, jossa venheitä soutelee ja palkovenheitä suikkelehtii ja joutsenet ja sorsat ja hanhet liukuilevat. Tuossa on pieni soma ravintola, jonka edustalle istahdat levähtämään ja janoasi sammuttamaan. Nouset siitä taas satulaan, ajat tietämättä minne, ja saavut suurelle vihreälle kentälle, joka on mustanaan kansaa ja jossa parhaallaan näet puolikymmentä suorakaulaista hevosta hurjassa laukassa—se on Longchamps'in kilpa-ajokenttä—ohjaat eteenpäin, käännyt metsäpolulle, poljet hiljaa ja huolettomasti ja olet taas yksin maailmassa, etäisessä lehdossa, jossa peipot visertää ja satakielet säveltelee, et tiedä, missä olet, eksyt, et siitä välitä, ja tulet taas suurelle tielle, jota myöten sallit taas ratsusi pyyhältää ja pääset virtaisen veden rannalle, Seinevirran vierteelle. Nyt noudatat sitä ja tulee silta eteesi. Ajat sillan yli, olet toisella rannalla, ja siinä on pieni kaupunki sillan korvassa.
Se on Suresnes, yksi Pariisin hauskimpia etu-kaupunkeja, kaikkien Pariisin sunnuntai-pyöräilijäin matkan määrä. Sadoittain, tuhansittain istuu somiin urheilupukuihin puettuja naisia ja miehiä rantakahviloissa ja niiden edustalla, iloista elämää pitäen. Pyörät annetaan niitä varten asetettujen palvelijain haltuun ja muodostavat ne kahvilan edustalla auringon valossa välkkyvän puoliympyrän, jonka somuutta vielä ylentää melkein jokaisen pyörän ohjaustankoon kiinnitetty kukkaiskimppu.
Hauska on siinä istua, kahvilan verannalla, ja katsella elämää edessään. Pyöriä tulee, toisia menee ja kuta enemmän päivä kuluu, sitä vilkkaammaksi käy liike. Niitä välkähtelee tuolla Boulognen metsän puitten lomassa, niitä ajaa Seinevirran rantoja pitkin, niitä keikkuu siltaa pitkin. Kaikki on pyöräilijäin hallussa, kaikki saa niistä leimansa tällaisena sunnuntaipäivänä, kun ilma on tyyni, viileä ja kaunis.
Tänä sunnuntaina on niitä vielä enemmän kuin muulloin, sillä joka hetki odotetaan palaaviksi kilpailijoita, jotka ovat lähteneet Bordeaux'sta ja joiden on tästä kautta määrä palata. Jännitys on suuri, sillä sähkösanomat ovat jo kertoneet, että eräs ranskalainen on etunenässä. Yht'-äkkiä syntyy levottomuutta kahviloissa, kadulla ja sillalla. On kuin ukkonen olisi tulossa. Se lähenee, melu kovenee, hurraa-huudot kiihtyvät ja samassa ajaa korskuen ohitse kauheaa pärinää pitäen automobiili ja sen kintereillä pölyisen pyörän selässä melkein mahallaan pieni, puolialaston nuorukainen—hän on voittaja, ensimmäinen palkinto! … hän suhahtaa ohi pirullisen melun seuraamana ja katoo sillan yli päästyään Boulognen metsään.
Osa yleisöä rientää hänen jälkeensä ollakseen mukana hänen perille tullessaan Seine-velodromiin, joka on jossakin Eiffeltorin tienoilla. Toiset jäävät paikoillaan odottamaan toisten kilpailijain tuloa ja heille hurraamaan. Pyöräni ja minä lähdemme levähdyttyämme hiljaiselle paluumatkalle takaisin Pariisiin.
En aja samaa tietä, jota olin tullut. Halkaisen Boulognen metsän merkittyäni suunnan Eiffeltornin mukaan, jonka ohitse on suorin tie Quartier Latin'in ja Pantheonin mäelle. Monta kertaa on tämä majakka samalla tavalla ollut viittanani, kun olen Pariisin ympäristöissä harhailtuani hakenut itselleni suorinta tietä kotiin päin.
Olisihan mukavin palata sitä tietä, jota olin tullut. Mutta minä valitsen tahallani toisen tien, suoremman ja huonomman koetellakseni, miten Columbus siinä suoriutuu, miten se on oleva Suomessa tarkoituksen mukainen. Pariisissa on kaikkea tarjona; huonot pyörätiet ovat siellä yhtä tavallisia kuin hyvätkin. Katu Boulognen metsästä Passyn portin kautta Trocaderoon on kuoppaista ja kivitettyä, aivan niinkuin Helsingissä. On oikein sääli hentojäsenistä ja hienojänteistä hepoani, mutta hyvin se kestää koetuksen ja koettaa kantaa herraansa tärisyttäen häntä niin vähän kuin mahdollista. Sulavasti, melkein viehättävästi luistaa se kiveltä kivelle ja hyppää kuoppain poikki melkein niiden pohjaan koskematta. Eikä ole vammaa, ei naarmua, ei koloa kummikavioissa, kun näitä Trocaderon palatsin edustalla tarkastelen.
Siitä alkaa taas parempi tie. Hurahdutan alas Alman sillalle, alatse Eiffeltornin, teen kierroksen vanhalla näyttelyalueella, josta osa on nyt luovutettu polkupyöräilijäin harjoituskentäksi, kampean siitä alas Seinen rannalle, jota seuraten vähitellen saavun edustajakamarin edustalle ja Boulevard St. Germainia myöten kotiin Pantheonin mäelle.