Aioin juuri ilmoittaa hänelle, mitä siellä toimitettiin, kun muuan vieressäni seisova lyhyenläntä renkimies, jota hän myöskin oli heilahdellessaan koskettanut, teki sen puolestani.
—Etkö sinä sitä tiedä, sanoi hän, että se on meidän kylän miehiä, ja se myöpi siellä omia tekemiään lauluja. Mene sinäkin ostamaan, niin näet vasta oikein, minkälaiseksi laulu pitää laatia!
—Mitä teidän kylän miehiä? tiukkasi toinen vastaan, vaikka puhe vähän kielellä kangerteli. Sinunko vai kenenkä' Mi-mistä sitä sitten sinä mu-mu-muka o-olet olevinasi?…
—Sama se sinulle on, mistä minä olen, kunhan itse tiedän, että olen
Nilsiästä, viisasteli renki ja nauroi itse sukkeluudelleen.
Toinen ei ensin virkkanut mitään. Hyrähtelihän vain vähäisen ja pyöritteli sytyttämätöntä sikaria huuliensa välissä. Sitten ojensihe hän yht'äkkiä suoraksi tavallisesta kumaraisesta asennostaan, otti sikarin suustaan ja lauloi jalkojaan leputellen tämmöisen pätkän:
—Muualla on hevosia, Nilsiäss' on pässii—
Nilsiässä papinkin pojat tappavatten ryssii.
—Tehköönpäs tuo teidän kylän mies meidän kylästä semmoisen laulun, jos osaa! Semmoisia lauluja se meidän poika tekee milloin tahtoo ja tarvitsee!
—Elä valehtele siinä … eläkä ylpeile muiden lauluilla!… Se, minkä sinä laulussasi sanot, on jo alusta pitäen valhetta, ja se on kaikista suurin valhe, että se viisu on sinun tekemäsi! intti renki.
—Ei se ole mikään viisu, sinä Nilsiän kollo! Ei se ole muuta mitään kuin sitä, mitä minä tahdoin sanoa sinulle ja kelle nilsiäläiselle tahansa…
—Kuka täällä nilsiäläisistä puhuu? kysäisi muuan toinen Nilsiän mies, joka muusta joukosta samassa tulla kekahti keskeemme.