—Mene sinä vain, minä jään tänne kokkaan, sanoin minä ja jäin kokkatuhdolle seisomaan, kun venhe lähti liikkeelle.
Nuo aina ennen suulaat tukkilaiset, ne eivät nyt sanoneet sanaakaan pitkään aikaan.
Mutta jokaisella oli sydänala täynnä niinkuin minullakin, ja se puhkesi nyt minua kohti.
—Minkä helvetin tähden sinä, Samppa, et puoliasi pitänyt, kun annoit sen juuttaan haukkua itseäsi? sanoi venheen perästä Risto.
—Olisit sanonut vastaan, niin että olisi tuntunut, lisäsi muuan toinen miehistä.
—Mikset itse sanonut … onhan se suu sinullakin! vastasin minä närkästyneenä.
—Sinähän sitä olet ennenkin sanomassa ollut … mutta nyt ei sinusta ollut minnekään.
—Sinuun sitä nyt luotettiin, mutta joka alkaa akkain itkusta heltyä—
—Suus' kiinni! Minä teen, mitä tahdon, ja siihen ei ole kellään mitään virkkamista … ei puolta sanaa!
—Etköhän ole tullutkin heränneeksi mieheksi tällä reisulla … kastetta vailla vain uuteen uskoon … tuoss' on sitäkin!