—Mutta mikä minut sieltä pelasti, ja onko tämä talo se…?
—Tämä on Niskala, ja isä ja se vieras Kalajoen mies teidät henkiin sai.
Nyt vasta tunsin hänet talon tyttäreksi. Tämä oli siis se sama talo, jonka väkeä olin eilen ollut häiritsemässä ja pilkkaamassa. Ja sen talon isäntä oli minut palkinnoksi vedestä vetänyt, ja tytär nyt vielä hoiti. Minä pyysin häntä vielä kertomaan minulle, kuinka kaikki oli käynyt, ja kuinka he olivat minut pelastaneet. Hän kertoi, että kun olin pudonnut veteen, olin heti uponnut, eikä tukkilaisista ollut kenessäkään ylösvetäjää. Venheessä oleva keksikään ei ollut ulottunut pohjaan. Tukkilaiset olivat soutaneet tiehensä, mutta väki pihassa oli kuullut huudon järveltä ja jotkut olivat nähneetkin minun putoamiseni. Isäntä ja Kalajoen mies olivat heti kohta juosseet rantaan ja nähneet miehen hatun kelluvan tyynen veden pinnalla, tukkilaiset eivät olleet sitäkään korjanneet. Heti paikalla olivat siepanneet nuotan rannalta ja potkeneet sen järveen. Siinä olinkin minä tullut ylös. Mutta maalle vietynä olin ollut melkein tönkkö ja ihan tunnoton. Pohjanmaan mies oli minua mättään päällä hieronut ja pyöritellyt, ja kauan oli kestänyt, ennenkuin oli elämän merkkiä alkanut näkyä. Suun ja sieramen kautta oli viimein kuitenkin vettä valahtanut, ja silloin oli samassa henki ruvennut kulkemaan, vaikka vaikeasti, ja sydän tykyttämään. Silmiäni olin myöskin vähän raottanut.
—Ja sitten juoksin minä lakanan täältä aitasta, ja siinä teidät tänne kannettiin! Voi kauheata, kuinka surkeata se oli!
Minä vaikeroin ruumiin ja omantunnon tuskissa ja sanoin, että jos olisin tietänyt heidät tämmöisiksi ihmisiksi, en olisi ikinä tehnyt sillä lailla, kuin tein.
—Ei siitä mitään … olkaahan rauhassa … Jumala käskee vihamiehiäänkin rakastaa.
Minä olisin sanonut, että en tahtonut olla vihamies, jos saisin olla ystävä, mutta se, mitä aioin sanoa, se valahti kyynelinä vuotamaan, enkä saanut sanaakaan suustani.
Hänkin kuivasi silmistään kyyneleet ja sanoi sitten nöyrällä ja hiljaisella äänellä:
—On kai tässäkin jo teille täksi kertaa rangaistusta … jos ette vain vasta samalla lailla tekisi.
—En … en … en minä tästälähin semmoista tee, vakuutin minä, ja se lupaus lähti ihan sydämeni pohjasta.