—Mutta osataan sitä meidänkin miehissä laulaa … kuuletko, mitä se tuolla laulaa… Se on hänen oma tekemänsä laulu! kehui renki.
—Kenenkä tekemä?
—Tuon Leppäsen, joka tuolla tuonnempana laulaa. Se on meidän kylästä kotosin.
—Mitäs se siellä laulaa?
Se laulaa sitä laulua laulajapojasta, jonka hän on itse tehnyt ja painattanut … kuuletko, nyt se taas sitä laulaa…
Mies kuunteli hyvin tarkkaan ja näytti siksi hetkeksi ihan selviävän, vaikka hänen näkönsä muuten oli humalaisen.
—Ei se ole sen oma tekemänsä … se mies ei ole ikipäivinään omia sanojaan sointuun saanut… Tuo laulu on toisen miehen tekemä, ja sitä lauletaan meidän puolessa läämältään … vanha laulu!
—Kenenkä tekemä se sitten on?
—Se on toisen miehen tekemä, joka on paljon muitakin lauluja tehnyt ja osaa tehdä vaikka milloin!
—Ettäkö sinun … elä! … elä!