Hän vei minut kamariin ja juotti siellä ensin kahvit. Sitten puheltiin kauan aikaa kaikenlaisista asioista, niinkuin että minkähänlainen vuosi nyt tullee ja tokkohan hallaa tulee ja että olisi kai hyvä, jos ei tulisi. Emäntä sanoi, ettei heidän niemelle tule hallaa milloinkaan ja että sinä suurenakaan hallavuonna ei pannut muuta kuin potatinvarret. Minä sanoin siihen, että kyllähän tämä on hyvä talonpaikka, mutta emäntä sanoi, että Kankaanpään maalle sopisi vaikka kaksikin tämmöistä taloa.
—Kummapa se on, kun ei kukaan ole mökkiä tehnyt teidän metsäsarallenne, vaikka kyllä kai olisi sopinut, arvelin minä.
—Sehän se on! sanoi emäntä hyvin vilkkaasti—mutta eihän se kumma ole, kun lautamiesvainaja pani aina liian suuret ehdot. Kyllähän pyrkijöitä oli, mutta ei siitä milloinkaan tullut mitään.
Sitten katseli emäntä minua pitkään ja tarkkaan. Hän näytti miettivän, sanoisiko, mutta sitten hän kuitenkin sanoi:
—Mutta eikö se Samppa haluaisi tehdä meidän maallemme mökkiä?
—Minäkö? kysyin minä kummastellen.
—Niin, eikö sinua haluttaisi? En minä suuria arentia panisi päällesi.
—Vähätpä arennista, sanoin minä, mutta en minä tiedä…
—Mitäkö mökillä tekisit, liitti emäntä minun puheeseeni.
—Niin, mitäpä häntä minä paljon mökillä tekisin, yksinäinen mies.