—Siinäpä häntä sitten joukottuisikin, sanoi emäntä hymyillen.
Minä pudistin päätäni ja sanoin, että jos itseni halu pitäisikin eukko ottaa, jota tuo nyt ei niin erittäin tee, niin kukapa minusta huolisikaan, kotajunkkarista, jolla ei ole itselläni mitään.
—Niin, no senpä tähden sinä saisit ruveta mökin tekoon; siinähän se sitten oma aitta olisi ja siihenpä häntä keräilisi.
—Ja kyllä minä sinun puhemieheksesi rupeaisin, jahka mökkiä laittaisit, sanoi emäntä vähän ajan perästä, kun minä en virkkanut mitään.
—Tekö minun puhemiehekseni?
—Niin, no minkätähden en minä?
—Minnekäs te minut veisitte? kysyin minä puoleksi leikillä.
—Elä sinä ollenkaan tee todesta leikkiä, torui emäntä, leikillä hänkin.—En minä sinua hyvin kauaksi kulettaisi, sanoi hän sitten taas totisena, en hyvin kauaksi kulettaisi. Etkö arvaa, minnekä?
—En minä arvaa, sanoin minä, enkä suinkaan arvannutkaan.
—Vai et sinä arvaa, vaikka olet olevinasi. Minä vain pahoin pelkään, että olet jo itsekin samaa…—Mutta kun emäntä näki, että minä vain töllistelin enkä ottanut ymmärtääkseni, puhui hän suunsa puhtaaksi. Hän koetti puhua huolettomasti, vaikka oli hän silti vähän hämillään.