—Jokos te olette syönyt kysyin minä Liisalta, kun hän istuutui ikkunan alle ja alkoi selailla virsikirjan lehtiä.
—Syökäähän pois, ennätänhän minä sitten, sanoi hän, mutta kun minä pyysin häntä tulemaan, niin hän sitten kuitenkin tuli.
Syödessämme emme kumpainenkaan puhuneet mitään. Ei minulla ollut mitään sanomista, ja sanottavaa miettiessäni söin minä utakammin. Ja syödessäni ajattelin, että mitähän hän minusta ajattelee, kun minä näin kauheasti syön. Mutta en minä silti osannut heretä vähemmälle. Liisa herkesi syömästä ennen minua ja vetäytyi takaisin karsinalasin alle. Sitten kun minä olin herennyt, sitten hän korjasi ruuan pois ja istuutui uudelleen entiselle paikalleen. Minä istuin etulasin alle ja aloin tupakoida. Hän istui ja luki.
—Viipyyköhän se emäntä kauankin siellä kylässä? kysyin minä vähän ajan perästä.
—Ei se sitä sanonut, mutta sitä tuntui kaipailevan, että minne te olitte mennyt. Olisiko hänellä ehkä ollut sanomista jotain, sanoi Liisa.
—Lähdin tänä aamuna tuonne metsään. Emäntä sanoi tässä kerran, että siellä olisi hyvä mökin paikka, jos ketä haluttaisi ruveta sitä tekemään. Ja kyllä se näkyy niin olevankin.
—Joko te kohta rupeatte tekemään? kysyi Liisa ja pani kirjansa ikkunan penkille.
—Minäkö? kysyin minä takaisin ja hämmästyin kovasti sitä kysymystä.—
Kuka teille on sanonut, että minä—?
—Emäntä sanoi, että te olette aikonut—minkätähden ei!
—Olisiko teidän mielestänne minusta sitten mökinmieheksi?