—Tyydynhän minä! Pitkittäkää vain, emäntä, mitä olette alkanut.
—Etkö ole puhunut Liisalle mitään?
—En ole, vaan saatattehan te…
—Niin, niin, saatanhan minä, minä puhun heti Liisalle ja ensi lauantaina mennään pappilaan, että sitten pyhänä ensi kerran kuulutetaan.—Liisa hoi!
Emäntä oli niin kiireissään, että kun syöksyi Liisaa hakemaan, olivat sattua melkein yhteen ovessa.
Minua nauratti se, ja Liisaa se nauratti myös.
Ja siinä se asia päätettiin melkein seisovilta jaloilta.
—Se suostuu, Liisa, tämä. Samppa siihen minun tuumaani … ja kun sinäkin suostut, niin eihän siinä mitä, toimitti emäntä.
Minä ojensin Liisalle käteni ja arvelin, että jos vain käypi laatuun, niin kyllä minä…
Liisa sanoi myöskin jotakin samaan suuntaan, emmekä me siitä puolestamme sitten puhuneet sen enempää.