—Ettekö te sitä jo käsitä—ja minä olen teille koko elämäkertani kertonut. Vai eikö se koske mieheen, kun sitä kunnioitetaan siitä, mistä se itseään moittii, ja kun sille nauretaan silloin, kun se tahtoisi, että häntä totisena kuunneltaisiin. Sillä laillahan on ollut koko minun elämäni … jo siitä alkaen … ettekö muista? … kun kerroin, että ne kylän pojat nauroivat minun hyville lauluilleni, mutta ilosilmin kuuntelivat noita rivoja pilkkalauluja. Ja sillä lailla on vielä nytkin … eivät ihmiset näy sen paremmiksi muuttuvan.
Hän kääntyi lähtemään.
—Ka, enhän minä ollut muistaa hyvästiäni heittää—hyvästi nyt vain, hyvä herra, ja kiitoksia paljon.
—Mutta minne te nyt näin pimeässä osaatte? … siellä on aivan pimeä ulkona.
—Kyllä minä kortteeriini osaan.
—Mutta ettehän muista, missä se onkaan?
—Muistan minä sen nyt—se on Roinisen talo Pumpputorin kulmassa.
—Vaan ehkä minä tulen saattamaan?
—Ei sitä tarvitse—hyvästi nyt vain.
—Kuulkaa, mutta ettekö tahtoisi tätä Kanteletarta omaksenne—se kyllä joutaisi minulta?