--Ei, en minä voi mennä ilmoittamaan vastoin äidin tahtoa.
--Niin, eihän sitä voine.
--Meillä on aina puhuttu siitä, millainen ryöväri ja merirosvo ja ruumiinryöstäjä naapuri on. Ja nyt pitäisi minun olla samallainen, pitää kaikki, enkä olisi yhtään parempi kuin hekään.
Helga sanoi jotain, jota Söderlingska ei kuullut. Sitten Kalle taas sanoi:
--Ei, ei, kyllä minä aivan hyvin tiesin, mitä tein: tunsin heti, niinkuin olisin tehnyt ryöstömurhan. Sen minä tunsin. Sillä minä sysäsin sen menemään siksi, että minä ajattelin, että jos sillä siinä on rahaa, niin silloin ei kukaan pääse sitä minulta perimään.
--Sinä olisit ehtinyt sen pelastaa?
--Olisin minä aivan hyvin ehtinyt kopata sen ja vetää maihin, mutta minä tahallani en sitä tehnyt. Kaduin samassa ja oli vähällä, etten heittänyt salkkua hänen jälkeensä mereen.
--Kunpa olisit tehnytkin sen.
Istuivat taas vaiti. Helga lie selaillut kirjaansa, koska kuului lehtien kahinaa. Sitten kuului taas:
--Ei äiti taivu. Hannakin häntä yllyttää.