--Siitä asiasta ei puhuta sen enempää ... ei nyt eikä vasta.
Helga poistui allapäin aittaansa. Hetken päästä meni hän sieltä tupaan. Söderlingska pysytteli ulkotöissä koko päivän ja vältti joutumasta kahdenkesken kenenkään kanssa.
Ja niin oltiin Saukossa vaiti monta päivää. Tehtiin työt puhumatta, istuttiin pöydässä, tultiin yhteen ja erottiin sanaa vaihtamatta.
Lapset joivat kyllä taas kahvinsa aamuisin. Mutta päivä päivältä he yhä enemmän jäykistyivät itseensä.
... Pesevät kätensä, sysäävät kaikki minun niskoilleni. Ja sysätkööt vain! Kyllä minä sen kannan. Kyllä minun niskani kestää sen, minkä toisenkin.
Ei Helga enää pyytänyt äitiä aittaansa lukemaan ja veisaamaan. Kahden istuivat siellä nyt Helga ja Kalle. Söderlingska otti esille vanhan raamattunsa ja koetti lukea yksin. Mutta ei se oikein tahtonut maistua.
... Ei kelpaa enää äiti lastensa kanssa sanaa harjoittamaan. Vaan sopipas vapahtajan syödä ja juoda fariseusten ja puplikaanien kanssa. Katsottaisiinpas sitä paikkaa. On se yksi raamatunpaikka sekin ... ja toinen syntisen vaimon paikka ... »joka on syytön, heittäköön ensimäisen kiven». Eipäs aukea ne paikat eteen ... taitaakin vain aueta ne paikat, jotka itselle parhaiten passaa.
Oli lauvantai-ilta. Kalle ja Helga istuivat taas kahden Helgan aitassa. Kuului väliin lukemista, väliin hiljaista puhetta. Söderlingska hiiviskeli kalliolla seinän takana ja koetti kuunnella. Seinän, läpi hän kuuli Kallen sanovan alakuloisella äänellä: