--En minä tiedä.
--Ette te mitään tiedä.
--Emma, elähän mene! Kaada lekkeristä tuohon lasiin ja pane se tuohon tuolille, niin että yletän eikä tarvitse nousta!--Vie nyt lekkeri kaappiin, etten potkaise sitä kumoon, jos sattuisin nousemaan.
--Kyllä te olette saanut jo tarpeeksenne.
Mutta hän teki niinkuin oli pyydetty.
--Kun se ei vain veisi minun ruuhtani.
--Olkaa huoletta.
Söderlingska seisoi hetken aikaa tuvan edustalla ja kuulosti ja mietti. Kaikki vielä nukkuivat. Sitten hän pudotti hameensa helmat alas, sitaisi huivin päähänsä ja meni, hiipien tuvan taitse aidalle ja siitä yli nopeasti Korsun puolelle.... Tuntui jalan kalliota koskettaessa, niinkuin olisi ollut vieraalla, vihollisella maalla. Söderlingien ja Korsujen välit eivät olleet ulkonaisesti rikki, tervehdittiin, kun tavattiin, pysähdyttiin puhumaankin, kun ei päästy muuten ohitse, mutta saattoi kulua vuosia, ettei toinen käynyt toisen alueella. Naapurit tiesivät toistensa elämästä vain sen, minkä sitä väijyivät ja näkivät. Ne olivat etupäässä Korsut, jotka näkivät. Söderlingin puolelta ei voitu paljoakaan nähdä naapurin puolelle, kun edessä oli kallio, joka suojasi heidän tupansa ja pihansa. Ainoastaan tuvan katto ja pääty kohosivat kallion yli. Sitä vastoin voivat Korsut sekä tältä kalliolta että ullakkonsa ikkunasta nähdä kaikki, mitä Söderlingin satamassa, kalarannassa ja pihalla tapahtui. Ainoastaan huoneiden taa pääsi heitä piiloon. He olivat siinä kuin tarjottimella, ainaisen tarkastuksen alaisina. Se oli se ikuinen harmi. Vaan eipä sillä, että heillä olisi ollut mitään salattavaakaan. Heillä ei sitä ollut....
Söderlingska oli pysähtynyt hetkeksi kallion laelle, josta voi nähdä kumpaankin taloon. Usma ajelehti mereltä maihin suurina lepereina, reveten hetkeksi, tiivistyen taas.
Naapurilla oli hyvä satama, auki etelään. Heillä oli hyvä kiikarivuori, paljoa korkeampi kuin Söderlingien, ja se sulki Söderlingeiltä näköalan merelle länteen ja lounaaseen. Piha oli suojattu ja paisteinen vihreä nurmikko, laskeutuen lounaaseen. Kaikki ulkohuoneet, aitat ja navetta olivat läntistä kalliota vasten, suojassa talven pahimmalta tuulelta, luoteiselta. Korsun piha oli keväällä sulana, kun Söderlingin puolella vielä oli paksut jäätiköt. Siellä oli mainio verkkokallio, jossa oli mukava kuivata ja levitelläidä.... Siellä oli kaikki paremmin. Navettaa oli alettu kattaa ja kengittää. Siellä oli tehty kaikki, mikä olisi ollut tehtävä meillä, mutta jäänyt tekemättä. Miehet olivat suuria ja voimakkaita, melkein jätkiä, leveäperäisiä, pitkäselkäisiä, jalat lyhyet ja tanakat. Ei niillä ole jumalaa eikä omaatuntoa, mutta kaikki hommansa ne saavat käymään. Ihmekö on sellaisten saada merestä irti, mitä tahtovat. Ja viekkaita ja kavalia ja varovaisia kuin ketut. Joka paikassa silmä tähystämässä, korva kuulostamassa.