Mutta samassa leimahti Söderlingskan päähän toinen otaksuma.
Miksei Korsu olisi itse voinut löytää niitä samoja paaleja kuin mekin? Eivät kai ne olleet ainoat paalit ne, jotka tulivat Kalliolahteen. Se oli tietysti ollut tähystämässä ja väijymässä Ulkokarilla, jossa se aina makaa, ja joko se nosti löytönsä siellä maihin ja kätki ne sinne ja meni heti kaupunkiin niitä kauppaamaan virolaiselle, tai vei se ne jo mennessään. Jos sillä on ne täällä jossain kätkössä, silloin tulee virolainen ne noutamaan, samalla kuin meidänkin paalit. Se oli sovittu jo silloin, kun minä puhuin sille ... ilmankos se hymähti sekin niin merkitsevästi. Kuka tietää, mitä asioita niillä jo ennenkin on ollut keskenään.
Vai kampeloita kaupalle! Se oli raaka valhe, että ne tähän aikaan olisivat voineet saada kampeloita niin paljon, että niitä olisi kolmen miehen tarvinnut lähteä kaupunkiin viemään. Ja vaikka olisi ollutkin joku kilo, niin ei niillä rahoilla osteta venheen täydeltä tavaraa eikä monta pullollista viiniä. Eikä niillä tähän aikaan ole voinut olla lintujakaan viedä, eikä nyt suolakalakaan mene kaupaksi. Muilla vehkeillä siellä on saatu rahaa irti.
Söderlingska oli mielensä uhmassa soutanut jo pitkän matkaa satamansa suun ohi, ennenkuin sen huomasi. Hän kääntyi ja souti varovammin.
Siksi se virolainen oli niin kernas tulemaan. Yksi tie, kaksi asiaa. Korsun paalit ja Söderlingin paalit. Sulloo ne samaan ruumaan. Ja silloin ei toinen ole parempi kuin toinenkaan. Ja nyt on meitä tietysti heidän mielestään kaksi samanveroista Saukkosaarella.... Ja siksi siellä oltiin niin rentoja ja rehtejä kuin olisi oltu maailman rehellisimpiä ihmisiä.-- »Terve tuloa toisenkin kerran!--Muista jälkiäsi!--Terveisiä papalle!»
Mutta siinä sinä erehdyit, kettu, haaskalokki, merirosvo, ruumiinryöstäjä! Nuolaisit ennenkuin tipahti. Saukkosaaressa ei ole eikä tule olemaan kahta, vaan yksi. Ei kahta rehellistä, vaan yksi, ei kahta roistoa ja ryöväriä, vaan yksi!
Liika aikaisin siinä ilkuitte ja iskitte toisillenne silmää. Suotta siinä röhötit selälläsi ja sivelit punaista partaasi. Saat vielä semmoisen paukauksen, että ikäsi muistat. Nähdäänpäs, uskallatko vielä huomeniltanakin katsoa silmiin. Röhötä mitä röhötät! Vielä siinä taas kiihotat ja liehakoitkin. Sano Söderlingskan sanoneen.
Taas souti Söderlingska, muistamatta, mitä teki ja missä oli.
--Varo sumppua!
Hän pyörähti ja sai juuri ja juuri temmatuksi ruuhensa ajautumasta kalasumppuun, joka oli ankkuroituna vähän matkaa rannasta. Rannalla seisoivat kaikki muut paitse ukki, katsellen outoa näkyä, kun äiti tähän aikaan päivästä, ennen kahvinkeittoansa, tulee ulkoa mereltä, soutaen kuin henkensä kaupalla.