Mutta emäntä otti häneltä sanan suusta:
--Sitä ei voi sanoa, mimmoinen mies se on, sillä semmoinen se on. Sittenkuin ne tulivat tänne, ei ole muilla ihmisillä ollut rauhan päivää näillä vesillä. Anastaa kaikki kalapaikat, valtaa kaikki lintukarit, pelättää pois hylkeet, kun niitä muut vaanii. Vaakkuu kuin haaskalokki kaikilla vesillä, vie saaliin nenän edestä ... eikö lie siellä nytkin.
--Ei tuo toki tässä ilmassa, arveli Söderling.
--Saat nähdä, että on, sanoi ukki ... jos ehkä löytäisi jonkun hukkuneen, jolta saisi saappaat jalkaansa.
--Elkää nyt toki....
--Niitä kenkiä, jotka sillä oli jalassa kolme vuotta sitten, se ei ollut voinut saada mistään muualta kuin merestä, mutta meri ei tuo kenkiä muuten kuin ruumiin mukana.... Vedäppäs ruumiin jalasta kengät ... otappas kuolleelta hänen omansa ja jätä hänet vesien vietäväksi!
--Onkohan nyt niin suuri ero, mistä ottaa, kun kerran merestä ottaa! puhkesi yhtäkkiä Hanna.
--Elä puhu niin, hyvä lapsi, et sinä nyt kuitenkaan sitä tarkoita, torui Söderlingska.
--Onhan se melkein aina jonkun kuolleen omaa, joka meressä ajelehtii ... pitipä hän siitä kiinni tai olipa hän sen päästänyt ... eihän siinä oikeastaan ole suurtakaan eroa.
--Kyllä siinä on ero ... sinä, kaupunkilaistyttö, et näitä ymmärrä, mutta kyllä siinä on ero. Elä nyt koetakaan puolustaa Korsun tekoja.