--No, nyt en minä kehtaa kuunnella! sanoi emäntä punastuen.
--Ja mitä pahaa siinä olisi! Enhän minä etkähän sinä ... emmehän me pyynnöillämme häntä mihinkään pakota. Saahan se silti tehdä, mitä tahtoo. Minähän vain hänelle huomautan, ehdotan. Eihän hänen tarvitse tehdä, niinkuin minä pyydän. Mutta jos hän kuulee rukoukseni ja esimerkiksi antaa laivan joutua haaksirikkoon, niin silloin se kyllä on merkki siitä, että jumala tahtoo tehdä, niinkuin minä tahdon.
Tämä meni jo ukinkin puheiksi niin pitkälle, että näytti--jo vieraankin vuoksi--olevan aika saada hänet lopettamaan.
--Siellä kiihtyy yhä ja vesi nousee, sanoi emäntä. Saa nähdä, pitääkö papan pieni ankkuri hänen venhettään. Jos annatte Kallelle aittanne avaimen, niin hän menee noutamaan sen isomman ankkurinne.
--Kyllä se pitää. Anna kiihtyä vain. Ehkä se onkin kohta semmoinen, että kykenee pyyhkimään kansilastia mereen, jos on mitä pyyhkiä. Ehkä siellä ainakin jokin Viron potattijahti pianaikaa heittää häränpyllyä. Ja jos hyvä herra vielä antaa sumun, niin voi sieltä tulla se suuri kolmimastoinenkin, ja silloin meillä taas on herran päivät. Ei se kovinkaan kummaa tuulta tarvitseisi, kun se vain oikein tahtoisi.
--Kuka se? kysyi konsuli.
--Se ... se, sanoi ukki, iskien silmää.
--Mitä vaari sitten oikein toivoisi sieltä tulevan?
--Mitäkö? Herra kysyy, niinkuin olisi herran vallassa antaa. Herra on niin pirullisen näköinen kuin itse paha. Minä olen nähnyt hänet ja minä tiedän, minkä näköinen hän on. Hän on hyvin paljon tuommoisen koukkunokkaisen ja mustasilmäisen kaupunkikonsulentin näköinen. Mutta häneltä me emme mitään tahdo. Jos mieli jonkun antaa, niin se on sen toisen annettava.
--Nyt se jo näkee näkyjä.