--Sanokaa nyt kuitenkin, mitä toivoisitte hänen antavan, kuka hän sitten liekin.
--En tahtoisi kuin yhden ainoan asian. Jolla on se, hänellä on kaikki. Lekkerin, joka heruisi läpi vuoden, kesät, talvet, ehtymättä ... litran viinaa viikossa.
--Tietysti! Ja sitä lekkeriä varten pitäisi laivain tehdä haaksirikkoja! nauroi emäntä.
--Minä vastaan, kun herra kysyy.
--Mitäs te muut tahtoisitte, jos saisitte? kysyi konsuli, kääntyen yhtäkkiä toisten tuvassa olevien puoleen.
Ja oli niinkuin jokainen jo olisi tehnyt itselleen sen kysymyksen ja siihen vastannut. Huumaus odottamattomasta onnesta oli taas saanut heidät valtaansa, nyt niinkuin joka kerta ennenkin, kun siitä tuli puhe ja kun ukki sitä korvaan päristi. Se kulti ainaisena sammumatonna hiilloksena silmänpohjassa ja lehahti helposti liekiksi ryppyisimmillekin poskille.
--Minä tahtoisin lehmän, joka antaisi kymmenen litraa päivässä ja jolle ei tarvitsisi koskaan heiniä ostaa! Joka eläisi syömättä ja lypsäisi läpi vuoden poikimatta.
--Ottaisit kaksi yksin tein, kun kerran saat.
--Entä te?
--Minä tahtoisin, hymähti Söderling ... hymähti, niinkuin olisi ollut vain leikki kysymyksessä, mutta lausui samalla, ääni hiukan vavahtaen, hartaimman haaveensa.... Minä tahtoisin semmoiset verkot, jotka eivät koskaan repeisi, ja semmoisen venheen, joka ei koskaan lahoisi.